Sivut

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Livetapaaminen Kuopiossa



Eilen oli IHANA päivä. Olin Kuopiossa Marjan ja Janin kanssa. Tuli shoppailtua kaikkea kivaa, aurinko paistoi, Rossossa oli ihana ruoka ja Houkutuksessa oli ATC LIVETAPAAMINEN. Olipa ihana tavata samanhenkisiä askartelijoita. Saipa blogituttavuuteni kasvot. Oli ihmeellinen ja huikea tunne tavata livenä, kun on aikaisemmin vain blogin kautta vaihdettu sanoja. IHANA TAPAAMINEN. Tietenkin vaihdoimme kortteja. Marjan kanssa olemme vaihtaneet kortteja tiukkaan tahtiin ja esittelenkin uuden tuttavuuden Hallan http://hallainen.wordpress.com/ korttit





ATC Floatins





ATC Floatins II


Voitteko kuvitella - nämä ovat itse piirrettyjä. Ei voi kuin ihmetellä Hallan taitoa. Onneksi huomasin ottaa molemmat kortit, koska ne kuuluvat ilman muuta yhteen. Ihanuudet kerrassaan ja skannerini ei voi kuvata näitä niin hyvin kuin minä voin korttejani ihailla. Minäkin päätin opetella piirtämään. KIITOS HALLA NÄISTÄ IHANUUKSISTA.








ATC Autum Trees


Uusi ystäväni Pikkis on tehnyt tämän kortin. Hän on maalannut taustan ruskealle pahville. Kaikesta näkee, että Pikkis tekee korteistaan todella taidetta. Pikkis on tehnyt ihanan syksyn värisen kortin, johon rakastuin ensisilmäyksellä. Pikkis vaihtaa kertomansa mukaan paljon kortteja ulkomaille. KIITOS PIKKIS TÄSTÄ AARTEESTA.








ATC Taivaan portilla








ATC Enkeli ikkunalla








ATC Paratiisin porteilla








ATC Taivaallista postia








ATC Kaksin rannalla








ATC Nuorin on rohkein


Mistähän johtuu, että huomasin valinneeni neljä enkelikorttia. Enkelit taitavat olla niin lähellä sydäntäni. Nämä kortit on tehnyt ViliMarika http://vilinverstas.vuodatus.net/. Olen tuntenut hänet aikaisemmin, koska olen osallistunut hänen haasteisiinsa. ViliMarika antaa uuden haasteen aina perjantaisin. Ihmettelin hänen kykyään tehdä kolmiulotteisia kortteja ja sitä, miten paljon tunnetta kortteihin on piilotettu. ViliMarika kirjoittaa runoja. Ihanaa - minäkin haluan palauttaa nuoruuteni harrastuksen takaisin. KIITOS VILIMARIKA NÄISTÅ UPEISTA KORTEISTA.


Tapaamisessa oli kiva nähdä, miten erilaisia aikaansaannoksia olemmekaan saaneet aikaan, ja miten erilaisia toteutuksia meillä oli. Olimme kuin pikkutytöt toistemme kansioiden kimpussa. Voi miten hauskaa. Ilman muuta osallistun ensi kerrallakin mukaan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti