Sivut

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kesäkuun alkua



Minua huvittaa tuo kategoria Puutarha. Olen kutsunut aina puutarhaamme takapihaksi. Mutta nyt tulee muutos. Viimeviikolla tuli pihaamme multakuorma, ja olemme pitäneet pihatalkoita iltaisin töiden jälkeen. Minä, mieheni, Marko ja Mona olemme ahkeroineet kukkapenkkien ja nurmikon kimpussa.











Tämä kukkapenkki löytyi rikkaruohojen joukosta. Mona istutti Samettikukkia kukkapenkin etureunaan. Minä puolestani hankin muutaman kivikkokasvin ja istuttelin ne. Emme koskeneet Iriksiin, koska olen opiskellut, että Irikset kukkivat, jos niiden juuret eivät ole mullan peitossa. Irikset ovatkin ilahduttaneet minua kukillaan - ympäristö vaan ei ole ollut niiden arvoinen. Hankin muutaman Dahlian, mutta aamuvarhaisella niitä kuvatessani, ne eivät vielä esiintyneet edukseen. Päivällä ne piristyivät auringon lämmössä. Yöt ovat vielä olleet kylmiä, ja olen saanut pelätä, että kukat paleltuvat.





Tämän omenapuun istutti mieheni ja Marko. Taimi on todellakin ihanan sopusuhtainen. Sen pitäisi menestyä tällä kasvuvyöhykkeellä. Taustalla näkyy nurmikkomme peruskorjaus. Viimevuonna kaadoimme puita tontiltamme, ja kaivinkone kaivoi niiden juuret, joten pihamme oli kamala keväällä. Nurmikko tasoiteltiin ja uusi ruohonsiemen kylvettiin, joten nyt vain odotamme, että se kasvaa.





Tämä Syreeni on uskomaton vanha lajike. En ole hoitanut sitä mitenkään. Ihme ja kumma - se kukoistaa ja ilahduttaa meitä kukillaan ja tuoksullaan joka kevät yhtä upeana.





Tässä kuva takakukkapenkistä. Tai tätä ei ole selvästi rajattu kukkapenkiksi, koska annamme Lupiinien vallata penkkiä. Olen kaiken hulluden lisäksi kivi-ihminen. Kivet saavat olla luonnontilassa, koska sammal on niin kaunista ja ihanaa.





Ihana Mona istutti minulle Kuunliljat yhteen penkkiin. Näitä Kuunliljoja oli Lupiinien joukossa, joten arvaat kai miten siinä käy. Nyt Kuunliljoilla on tilaa levitä. Tuo valkoinen rouhe on lannoitetta.






Mona laittoi myös etupihan kukkapenkin kuntoon. Istuttelin etupenkkiin kolme Olkikukkaa.







Tämä enkeli istuu vuorimännyn alla.





Tämä enkeli loikoilee tuossa kiven vieressä ja tervehtii kaikkia.





Ihanaa, miten paljon olemme saaneet aikaan. Jospa takapihastamme tulee kesän mittaan puutarha. Jo nyt viihdymme takapihalla eikun puutarhassa paremmin .





Ihanaa keskiviikkoa Sinulle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti