tiistai 7. lokakuuta 2014

Intian värit-kirja

Olen tehnyt pitkään Intian projektiani. Tein Intia-aiheisen kirjan aivan kokonaan itse. Ompelin sivut keinonahkasuikaleeseen ja kiinnitin selkämyksen pahvisiin kirjankansiin. Päällystin kirjankannet oikealla sarikankaalla. Tämä kirja menee ystävälle ja hänen miehelleen. Kokosin kirjaani Intialaista taidetta ja temppeleitä, joita Intiassa on satoja. Skannasin aukeaman ja otin tämän jälkeen kameralla kuvan molemmista aukeaman sivuista keinovalossa. Skanneri ei näytä kaikkia koristeita niin selvästi kuin valokuva. Tein kirjasta pienemmän kirjan kuin aikaisemmin tekemäni Intia-kirja. Tämän kirjan koko on 19 x 13 x 5 cm. Koristelin kirjan  korkkikoristeella, jonka tein viinipullon korkista.


















































































Nämä kaksi atc-korttia sujahtivat kirjan sisälle.


Tämä projekti oli ihana toteuttaa. Toivottavasti kirja on saajilleen mieluisa ja tuottaa heille iloa. Työn tekeminen vei minut aivan mennessään. Olipa ihanaa työskennellä todellisen inspiraation vallassa.

Mukavaa viikkoa kaikille.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Nostalgiaa

Lokakuun kunniaksi avasin taas aarrelaatikkoni ja kuvaan teille muutamia ikivanhoja postikorttejani. Nämä voivat tosin olla jopa pääsiäiskortteja, mutta annettakoon se minulle kielitaidottomalle anteeksi. Kuvia saa käyttää omiin askarteluihin.

Emilien kortti 24.02.1904
 
Nyrkkipostia 24.11.1916

Lonien kortti 09.09.1908


Doran kortti heinäkuulta 1911

Marian kortti 08.09.1927


Ihanaa viikonloppua kaikille.

torstai 2. lokakuuta 2014

Atc-kortteja

Syysflunssa kaatoi minut tänään petipotilaaksi. Kurkkuni on kipeä ja minulta meni ääni. Samoin kuume nousi jo eilen. Syksy on flunssien aikaa. Heti kun koulut alkavat, iskee flunssa.
Esittelen nyt tämänviikkoisia atc-kortteja, jotka eivät ole olleet esillä vielä aikaisemmin.

Kasvot/ Tehty Susannalle
 Muut kortit ovat vapaita vaihtoon


Perhosen lepohetki

Osallistun seuraavalla kortilla It´s all about the vintage - haasteeseen. Kortista pitää löytyä TURKOOSIA ja RUSKEAA

Kivirappuset

Tuli

Usko

Ilta Varattu Aprikselle

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille.
Huomaathan, että uusi musiikkihaaste on ilmestynyt.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Musiikkihaste ja arvonta




 

Olemmekin jo lokakuussa. Kyllä nämä kuukaudet vilahtavat ohi ettei huomaakkaan. Minulle tuli kiire, kun huomasin, että musiikkihaasteeni meinaa unohtua. Illalla minulle nousi kuume, joten syysflunssa iskee.


Ilokseni osallistuitte musiikkihaasteeseeni syyskuussakin vilkkaasti
KIITOS KAIKILLE  OSALLISTUNEILLE UPEISTA TÄISTÄNNE.

Tässä tulee musiikkihaaste lokakuulle
Haaste numero 10/2014

Jenni Vartiainen - Junat ja naiset (Virallinen musiikkivideo)




Klikkaa haastebiisin linkkiä, ja askartele, tee kortti (mikä koko vain käy) tai tee muu aiheeseen sopiva työ. Työ voi olla neule, valokuva, piirustus tai mitä vain keksitkin. Työn voit tehdä sanojen, muistojen tai tunteiden pohjalta.
Haasteen voittaja saa palkinnon, jonka kuvaan tähän postiin myöhemmin. Osallistua saa niin monella työllä kuin haluaa. Yksi työ on yksi arpa. En rajoita töiden osallistumista muihinkin haasteisiin.

Osallistuminen tapahtuu lähettämällä viesti omasta työstä, oma blogiosoite, jossa työ on esitelty tai tehdyn jutun osoite tähän postaukseen. (Aivan kuin antaisit normaalin palautteen tähän postiin).

Blogittomat voivat osallistua lähettämällä osoitteeseen bmpiironen@gmail.com kuvan työstään. Lisään nimen tähän postaukseen itse



Osallistumisaikaa haasteeseen on 31.10.2014 saakka. (koko päivä)
Suoritan arvonnan osallistuvien töiden kesken 01.11.2014
Tein sivupalkkiin linkin linnun kuvaan, johon laitan uusimman haasteeni.

 

Odottelen iloisena ja jännityksellä töitänne.


 
ARVONTA

Nyt on syyskuun arvonnan aika. Palkintoni määräytyy voittajan mieltymyksien mukaan. Askartelija saa askartelutarvikkeita ja neuloja saa tietenkin lankaa tai muuta mukavaa neulontatarviketta jne... Aivan toiveen mukaan räätälöity palkinto siis luvassa


Arvontakannusta nousi arpa, jossa lukee...

Maca Olennaista-blogista

ONNEA VOITTAJALLE. 
Saisinko palkintotoiveet osoitteeseen bmpiironenatgmail.com

Jälkikirjoitus

Vilautus voitosta
 

Atc-vaihto

Tänään sain paksun kirjekuoren ViliMarikalta. Ihanat vaihtokortit saapuivat minulle.

Selfie

Siipirikkoinen

Ei mun siipeni kanna

Lentoon lähtenyt

Faith

Sofi suloinen (nuken jalat liikkuvat)
Jälkikirjoitus. ViliMarika ilmoitti että nuken pää liikkuu myös. Pakko kuvata lisää.



IHANA

Valokuvat

Tavallinen elämä

Käsi

Tee se

ViliMarika kirjoittaa, että tämä viimeinen kortti on voimauttava kortti minun ja rakkaani yhteisestä tahdosta elää

Sielun kevät/ uuden ajanjakson synty

Ihana postikortti

Kiitos sinulle rakas ystäväni ViliMarika kaikista näistä ihanuuksista ja kaikista upeista extroista.
Todella kauniita ovat korttisi ja niissä on upeita ajatuksia ja sanomia.

Voitto

Eilen sain kivaa postia. Voitin nimittäin ihanan palkinnon Anskun Nurkka-blogista.






Ihana palkinto todella. Olen aina kutsunut eri Mixed Media-aineita mömmöiksi, mutta iloitsen, että opin mömmöille myös nimet nyt.
Kirjassa on selkeät työohjeet ja tilaa omille kokeiluille ja hahmotelmille. Juuri sopivasti tein maali- ja suihketilauksen, ja pääsen kokeilemaan ostoksiani nyt ihan ohjeiden kanssa. Olen aina ihaillut ja kuolannut  muiden tekemiä Art Journaleita ja Mixed Mediatöitä. Nytpä minäkin pääsen opettelemaan kunnolla.
KIITOS ANSKU IHANASTA KIRJASTA. Tämä tuli todella tarpeesen ja on mieluisa aarrekirja minulle..