Sivut

sunnuntai 18. toukokuuta 2025

Toukokuun touhuiluja

Pienen prinsessan syntymä on ollut todella ihana toukokuun aloitus. Sain kuvata hänen pienen kätensä, ja laitan luvatun kuvan esille.

Tämä pikkuinen käsi on ihmeellinen, siinä on kaikki, kuten prinsessassakin.

 

 

Olimme Joensuussa viikon koiranvahtina. Tauno on kiltti labradorinnoutaja, mutta lenkitys on hankalaa, koska Tauno vetää kovasti. Olimme myös  Mimosan kaverina sillä aikaa kun vanhemmat olivat sairaalassa perhehuoneessa. Eilen olikin sitten Mimosan syntymäpäivä. Hän täytti 15-vuotta. Yhtä juhlaa on siis toukokuu ollut.

Nyt kun tulimme kotiin, aloitimme puutarhatyöt toden teolla.

Kotipihamme on nyt lopultakin sulanut ja saimme jopa nurmikot haravoitua loppuun. Kylmien säiden ja lumisateiden vuoksi kevät otti täällä Itä-Suomessa takapakkia. Koivuissa on pieni hiirenkorva, samoin syreenien ja marjapensaiden lehdet ovat hiirenkorvilla vielä.

Nurmikko on harmaanruskea, ja vasta nyt  valkovuokot ja isokevättähdet kukkivat. Tulppaanien lehdet ovat nousseet, mutta nuppuja ei vielä ole. Meillä on siis kesän tuleminen näin alussa.

Pystytimme  pajuaitaa ja laitoimme neljä lavakaulusta pihaamme. Aikaisemmin pihamme on ollut turhan panttina nurmikolla ja nyt istutamme erilaisia herkkuja lavakauluksiin. Ostimme myös muutaman herukka- ja karviaismarjapensaan viime vuonna, joten  pihamme alkaa nyt täyttyä hyötykasveista.

 




 

 

Lavakauluksiin istutin sokeri- ja silpohernettä, sipulia, tilliä, porkkanaa ja erilaisia salaatteja. Löytyypä raparperin juurakkokin, jolle varasin positiivisena ihmisenä paljon tilaa. 

Tämä on pienen pieni kokeiluni, johon olen saanut inspiraation monista ihanista puutarhablogeistanne.

 


 

Pinkin värinen vanha alppiruusuni näyttää rähjäiseltä nyt lumien sulamisen jälkeen. Hyvin alppiruusu kuitenkin on talvehtinut ja viihtyy hiekkapitoisessa maassa. Sain aikanaan alppiruusun äitienpäivälahjaksi ja olen ikionnellinen, että älysin sen maahan istuttaa. Alppiruusu on läpimitaltaan pari metriä.

 

 

 

Istutimme tänään myös koristekirsikka-puun. Puussa on iso lehti, koska ostimme puun Joensuusta, ja siellä  on kesä pitemmällä kuin täällä Nurmeksessa. Meidän piti vuorata puun ympärys verkolla, koska pihallamme vierailee vähän väliä suurinpiirtein kengurun näköinen iso rusakko.

 

 

Isokevättähdet kukkivat nyt kukkapenkissä ja niitä on karkaillut ympäri pihaa, samoin kuin valkovuokkojakin

 










Laventeli oli ihan pakko ostaa heräteostoksena. Ihanan tuoksuinen kasvi todella.




Virtaavan veden ääni on ihana. Meillä on ollut muutaman vuoden ajan enkelit istumassa kivien päällä ja vesi virtaa kivien lomasta. Pikkulinnut kylpevät ja juovat altaasta usein.

 

Asensimme myös vesielementin tänään


Nyt olen saavuttanut puutarhan hoidossa uuden ulottuvuuden. Sain nimittäin ihanan blogivoiton, josta kerroin TÄÄLLÄ (linkki tekstissä).

Sain Pihakalenterin vuodelle 2025, ja olenkin nyt opiskellut paljon uutta tietoa kasveista.

Laitoin istuttamani lajikkeet nyt ylös päivittäin, ja niittasin jopa  siemenpussit päivittäin yhteen. Siemenpusseissakin on tietoa paljon. Minulle oli  esimerkiksi  uusi tieto, että ihana sormustinkukka on myrkyllinen

 


Saapa nyt nähdä onnistuuko viljelyni. Hallaöitä ei pitäisi olla enää, joten toivottavasti nurmikkokin vihertyy vielä.

 

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille

48 kommenttia:

  1. Ihanan kesäisen näköistä teilläpäin näkyy jo olevan!
    Olet saanut myös maailman ihanimman kevätlahjan, sen pikkuisen tuhisevan nyytin! ❤️
    Minä olen saanut kokea sen neljä kertaa..
    Oikein mahtavaa kevään jatkos sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini, sain kyllä ihanimman äitienpäivälahjan ikinä. Tuntuu vieläkin ihan ihanalta unelta

      Poista
  2. Onnea paljon pikku prinsessan johdosta❤️ niin suloiset pikku sormet ja käsi. Pääset nuuskuttamaan vauvan tuoksua.
    Kaunis piha teillä ja olette olleet ahkeria puutarha kapsuttelijoita.
    Mekin oltiin tänään ja se päätty ikävästi, miehellä eka punkki jalassa.
    Ja minä vihaan punkkeja ,niin eiköhän rinnan alla ollu yksi syvällä minulla, joten päivystyksessä poistettiin ja älyttömän kipeäksi jäi se poisto kohta🙈 Tänään ilta mennyt PUNKKIHYSTERIAN merkeissä😱
    Mukavia puutarha hommia, varokaa punkkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivien ilot. Minäkin löysin punkin käsivarreltani ja omassa pihassa vielä. Inhoan punkkeja uli kaiken. Nauroin ukolle, että hankin koirien punkkipannan 🤣

      Poista
  3. Onnea pikkuisen johdosta ja ihanaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnitteluni pienen prinsessan johdosta - niin suloinen pieni käsi!
    Eikös oli ihana 'asuttaa' nurmikkoa hyötykasveilla, se on mielenkiintoista ja kannattavaakin - satoa luvassa! Ihan parasta kesäjumppaa, josta itsekin pidän kovasti! Kaikkea hyvää kasveillesi! Tuolta kengurun kokoiselta rusakolta kannattaa kyllä suojata kasvit, meillä on ollut myös kauriita, joilta kasveja olen suojannut (nyt meidän alueella on ilveksiä, susi ja karhu eli ne ovat ottaneet kannan rajoittamisen työkseen). Meillä kerran rusakko 'muotoili' koristeomenapuun, onneksi aika hyvin!
    Kaikkea hyvää sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Laitettiin ukkelin kanssa kanaverkot lavakaulusten päälle. Ronttihan söisi salaatit ja porkkanat muuten

      Poista
  5. Onnea toukokuun prinsessalle ja koko perheelle!
    Onpas siellä tosiaan mainioita touhuiluja ja hyvältä näyttää sekä hyötypuutarhassa että kauneuspuolella. :)
    Pihakalenteri on tosiaan inspiroiva... ja kaunis.
    Ihanaa keväistä viikkoa! Sadetta saisi tulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara -Villa Emilia.
      Olen ollut iltaisin ihan rätti poikki kun kärrään multia ja hääräilen töiden parissa. Aikakin katoaa. Huonaa, että - hups meni taas viisi tuntia

      Poista
  6. Onnittelut vauvelin syntymästä<3 Olette olleet ahkeria ja mukavia puuhiahan nuo keväthommat ovat. Tuo pajuaita on hieno! Mahtaisikohan tuollainen toimia tuulensuojana tuulisella terassillamme jos sen pystyttäisi kaiteen viereen ja vaikka kiinnittäisi jotenkin kaiteeseen?
    Ihanaa kevättä sinne ja hyviä kasvuja lavoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina K. Me ihastuttiin pajuaitaan. Oli jo viime kesänä meillä näkösuojana. Rustassa on edullinen ja on kyllä kestävä.

      Poista
  7. Paljon iloa ja onnea tupla mummolle 💗, äidille 💖 ja pikku prinsessalle 👶💓

    VastaaPoista
  8. Niin suloinen pieni prinsessan käsi, kuva kertoo kaiken tärkeimmän - ja syntymäpäivänseensäkin hän "valitsi" mitä parhaimman"
    Isosiskolle myös syntymäpäiväonnittelut - 15 vuotta on tärkeä merkkipaalu nuoren iässä.
    Ihanaa kun laitoit kuvan alppiruusustasi. Olen murheissani katsellut omaani, vuosikymmeniä vanhaa, ja miettinyt mistä kohtaa uskaltaisin siitä vanhoja ja kuivia oksia leikata pois - ja milloin. Se on todellakin ainakin 50 vuotta vanha ja alkaa näyttää räytyneeltä, mutta kun en uskalla leikata sitä, ettei se kuole.
    On siinä paljon nuppuja ja onneksi meillä satoi vettäkin - ehkä jaksaa kukkia 🪷🪷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllö, ajattele, Mimosa paasee viikkoa ennen kastajaisia ripiltä ja hänestä tulee Jessikan kummi.

      Tuo alppiruusu nousee kyllä kesäksi. En ole sitonut mitenkään, koska eihän sitä alpeillakaan kukaan sido vaikka lumi maahan painaa

      Poista
  9. Paljon onnea teille kaikille, pienestä prinsessasta ❤️ on kyllä elämän parhautta💞

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti viljelysi onnistuvat. Minullakin olisi tarkoituksena viljellä edes vähän jotain, mutta saas nähdä saanko mitään aikaiseksi.

    Onnea vielä kerran pikkuprinsessan johdosta koko hänen lähipiirilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rva Kepponen, valitsin helppoja kasveja ensin, jospa onnistuisi. Asensin muuten kukkaketokankaan maahan, ja se kyllä jännittää. Siemenet ovat kiinni kuitukankaassa

      Poista
  11. Niin pieni, suloinen käsi! Onnittelut ja onnea myös isosiskolle!

    VastaaPoista
  12. Onnittelut uudesta pienokaisesta ja uuden ulottuvuuden puutarhurista!

    VastaaPoista
  13. Suloinen pieni ihminen❤️ Kevät on kaikenlaisen uuden alkua. Onnen pisaroita.

    VastaaPoista
  14. Sinulla pihassasi on kevät alkanut oikein hienosti. Lavakaulukset ovat käteviä hyötykasveille. Hauska havainto tuo kengurun näköinen rusakko. En ole tullut ajatelleeksi, mutta niinhän se onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikoillanikin, rusakko ei ole ollenkaan söpö. Laitettiin kanaverkot lavakauluksille joissa kasvaa salaattia ja porkkanoita

      Poista
  15. Kivasti tulossa hyötykasveja. ☘️
    Onnittelut suloisesta pikku prinsessasta. 💕

    VastaaPoista
  16. Onnittelut vielä kerran mummulle pikkuprinsessasta!💗
    Ja blogivoitosta, tuommoinen puutarhakalenteri on varmaan kätevä. Kiva puutarha, ihanasti kaikkea kivaa! Meillä on rodot jo nupuilla. Laventelia olen itsekin ajatellut laittaa, siinä on ihana tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, minä meinaan hankkia tuon puutarhakalenterin tästä lähtien joka vuosi. On hyvä ja kätevä

      Poista
  17. Parin viime päivän lämpö sai ihmeitä aikaan, nyt vihertää joka puolella. Minullakin on terassillani yksi lavakaulus jossa kasvatan joitain yrttejä. Talvella on näköjään rusakot käyneet todella paljon kakkimassa siihen. Kaipa papanat käyvät lannoitteesta, en kerännyt pois 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sude, meilläkin vihertää nyt nurmi vähän, vaikka lämmintä oli vain 11 astetta tänään. Koivussa on noin senttinen lehti.

      Poista
  18. Paljon paljon Onnea!
    Niin onhan niitä myrkyllisia mutta kauniita kasveja monia, ei kannata maistella :))
    Täällä tuntuu että olisi parasta muuttaa pohjoisemmaksi, kun alkaa kevät olla ohi täällä, kevätkukat kukkineet, vaahterat pudottaa kukkiaan, maa keltaisena. Muuttaa mökkiin ja vetää peitto korviin...Mutta tämä on varmaan vaan tilapäinen lamaannus nyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, ihanaa kevään alkua varjostaa täällä kukkiva koivu. Siitepölyä on joka paikassa ja mänty tulee sitten. Ikkunatkin on keltaisena. Asutaan mäntymetsässä ja siitepölyä riittää. Meillä on kevät vasta alullaan täällä

      Poista
  19. Ihana alku kesälle pienen prinsessan myötä. Onnea. Ja ihana on pihannekin hyötykasveineen. Komea alppiruusu. Minä saan niitä ihailla Tuiran puiston alppiruusu tarhassa. Siellä kasvaa miehen korkuisia alppiruusuja. Niiden kukkiessa on pakko aina kaivaa kamera esiin ja kuvata. Kukkimista saa vielä odotella samoin kuin lämpimiä säitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Armiida, pitää toivoa, että minun alppiruusuni nousee ja piristyy. Lumi on painanut sen pitkin maata.

      Poista
  20. Onnea prinsessan johdosta. Teillä on varmasti aikanaan hurjan upeat askarteluhetket. Kiinnostuin tuosta pajuaidasta. Miten te sen teitte? Meillä kasvaa nyt erilaisia sidontapajuja ja voisi tehdä jonkin tuollaisenkin version pihaan katkaisemaan tuulitunnelivaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urban Farming, ostettiin 2 metrisiä aitaelementtejä 3 kpl Rustasta. Kiinnitettiin yläreunaan alumiinitanko, että saatiin aidasta tukeva. Jos olisi taitoa, voisi aidan itsekin tehdä rautalangalla sitomalla

      Poista
  21. Kauniita kevään kukkia ja ihanista ihanin pieni käsi!❤️

    VastaaPoista
  22. Onnea pikkuisen syntymän johdosta.
    Puutarhahommasi ovat vaudikkaasti alussa. Hallaöitä ei todellakaan enää kaivata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii. Olen onnesta mykkänä.

      Kesäkukat istutan parvekelaatikkoihin vasta kesäkuussa. Meilläkin kevät on arvaamaton

      Poista
  23. Ihana pieni prinsessa. Onnea paljon
    Niin kaunis. Kevät piha.

    VastaaPoista
  24. Oi niin pieni ja suloinen käsi. Onnea myös Mimosalle ❤️

    VastaaPoista