Sivut

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Haastekortteja

Silpputehtaan laajennusosassa on meneillään haaste TJK 25-26

Aiheena on HATTUKAUPPA


Olen maalannut gelliplatella pohjia aivan urakalla. Korttipohjat on siis maalattu akryylimaaleilla. Kuvina korteissa käytin korttivaihdoista saamiani kuvia ja koristelut leikkasin lehdistä.
Hassuja hattuja hattukaupasta löytyikin näille neitosille.

Tässä minun korttini (vapaita vaihtoon):



Atc "Hattu 1" Varattu Siskolle

Atc "Hattu 2"


Kortteja olisi tullut lisääkin, mutta Mimosa pitää mummon kiireisenä, ja nyt kiinnosti muut asiat kuin askartelu. Mimosa oli Juhannuksen ajan mummolassa ja olipa meillä ihana Juhannus. Sääkin oli upea, vaikka luvassa oli vesisadetta.

Kävimme lauantaina Lieksassa Pikkukilissä. Se on elämyspiha, jossa voi nähdä erilaisia kotieläimiä. Kuvasin pihan upeaa vanhan ajan risuaitaa ja tuulimyllyä. Näkymä on kuin vanhasta suomalaisesta elokuvasta.







Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Ainon kortti

Päivän kolmannessa postissani esittelen Ainon kortin. Meillä oli yhden kortin vaihto.

Tässä ihanuus:

Atc    102 - 2017


Aino oli lähettänyt hauskan mietelausekirjan. Kirjassa on paljon arjen viisauksia.





Ainolla on upea tyyli tehdä kortteja. tässä kortissa on kaunis kolmiulotteinen tausta ja nuo höyhenet tuovat korttiin ihanaa utuisuutta. Kauniit timantit sopivat hyvin utuiseen höyhenpilveen. Kaunista todella.

Isot kiitoshalit Ainolle ja
 Mukavaa Juhannusviikkoa kaikille.

Armiidan yllätyskortti

Olen nyt ihastunut skinny-kortteihin ja tehnyt niitä nyt neljä. Olipa ihana yllätys kun Armiida pyysi korttivaihtoa.

Armiida teki minulle yllätyskortin ja apua mikä ihanuus se onkaan. Ihanan ihanainen tausta ja upea aihe. Tässä kortissa on tuota todellista taikaa.



Skinny "Usko taikaan"



Ihanuuksia löytyi kirjeestä - Armiida taitaa
muistaa, että rakastan kiiltokuvia


Skanneri hävittää kortin kolmiulotteisuutta. Nuo korallit ovat taustasta vähän kohollaan ja kortissa on kaunista kolmiulotteisuutta. UPEA KORTTI.


Isot kiitokset ihana Armiida upeasta vaihdosta.

Atc-vaihto

Vaihdoin kolme korttia uuden vaihtokaverini Sari K:n kanssa. Onpa kivaa aina ihailla uudenlaisia näkemyksiä ja värien käyttöä. Jokaisella on oma upea käsialansa.

Tässä ihanuudet:


Atc "Meri ei kerro" Mari sarja 2/3

Atc "Ostarin helmi" Meri sarja 3/3

Kirjeessä oli tämä taidokkaasti tehty postikortti ja muuta kaunista


Onpa Sirilla ihana tyyli käyttää tuollaista ohutta rihmaa näissä korteissaan. Upeat värit molemmissa ja kaunista kullanhohdettakin Sari on maalannut taustoihin. Todella mieluisat aarrekortit sain taas itselleni.

Isot kiitokset Sarille.


torstai 15. kesäkuuta 2017

Kesäkuvia ja uusia korttejani

Olen pikkuhiljaa tehnyt kortteja, joita en ole ehtinyt kuvamaan tänne blogin puolelle ollenkaan.

Kaikissa korteissa on itse maalaamani taustat. Olen käyttänyt akryylimaaleja, vesiväriä, tusseja, servettitekniikkaa, pitsejä  ja vanhojen kiiltokuvieni kuvia

Laitan ensin skinny-kortit:


Skinny "Wonderful time" vapaa

Skinny "Friends forever" Varattu Armiidalle


Skinny "Believe your magic vapaa


Sitten muutamia atc-kortteja:


Atc "Lumpeen kukka" Varattu Ainolle

Atc "Sinivuokot" vapaa

Atc "Valokukka" vapaa


Atc "Satupuu 3" (Runko tehty alumiinifoliosta) vapaa

Atc "Satupuu 4" (Runko tehty alumiinifoliosta) vapaa


Seuraavat kortit ovat jo lentäneet maailmalle
Kahdessa ensimmäisessä kortissa käytin mehiläisvahaa ja ilmaiskuvaa.








Kyllä askartelu on sitten ihanaa. Kesällä tahtoo kaikki jäädä. Tekee mieli olla vain ulkona ja ulkona.
Meilläkin kesä puhkesi kukkaan kesäkuun 5. päivä, jolloin aurinko paistoi ja saimme lämmintä tännekin. Nyt meillä on lehti puussa, tulppaanit ovat auenneet ja narsissit kukkivat. 
Kovin on kesä viipynyt tänä vuonna.
















 Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Yllätyspostia Siskolta

Sain viime viikolla upean kirjeen Siskolta. Meillä oli taannoin korttivaihto ja Sisko oli löytänyt minulle keräämiään kuvia lisää ja lähetti minulle yllätyspostia.

Minulla on jo inspiraatio valmiina. Mietin ensin, että kuvaan materiaalit vasta sitten, kun saan jotain valmista aikaan, mutta pakko nämä nyt on laittaa blogiin samalla kun kuvaan Siskon tekemän ihanan kotelon.  Katsokaa näitä kaikkia ihanuuksia.


Voi tätä suloista koteloa


Kotelossa on aivan hurmaavat härpäkkeet.
Sisko oli lähettänyt metallikukkasia ja tuollaisen tupsunauhan





Kotelo takaa

Sisko on leimannut korttiinsa kauniit ruusut ja oi oi noita upeita taustoja, jotka Sisko on tehnyt teipillä ja liimalla.
Ovat niin kauniita, että säilytän nämä näin aarteenani.




Sisko on löytänyt värejä minulle....

... ja vielä lisää värejä. Kaikki eivät mahtuneet edes kuvaan.




Arvaatte varmaan, että olen aivan onnessani. Noistahan saa vaikka mitä tehtyä. Ihan naurattaa tämä Siskon kyky nähdä sieluni syvimpään sopukkaan asti. Todella hyvin hän on nähnyt ja ymmärtänyt.

Kiitokset ihanalle Siskolle ja oikein mukavaa viikkoa kaikille.


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Upea voitto

Hain perjantaina ihanan voittoni postista. Voitin nimittäin Parasta puutarhasta -blogin arvonnan. Arvottavana oli kaksi kirjaa, joista sai valita kumman haluaa. Valittavana oli Sonja Lumpeen Tomaatti!-kirja ja Arno Kasvin kirjoittama Palstalta parempaa -kirja, jotka on kustantanut Readme.fi. 

Minä valitsin tuon Arno Kasvin kirjan, koska Mimosa on innokas viljelemään salaattia, tilliä, persiljaa, papuja ja herneitä. Lisäksi hän viljelee pensasmustikoita, mansikoita ja vadelmia. Mimosalla on nyt jo neljä ukin rakentamaa kasvilavaa pihallamme. Mummolan marjapensaissakin on pikkuneidin käytävä tarkistamassa marjatilanne ja kypsymisaste. Tästä kirjasta on siis iloa meille molemmille.

Tässä tämä ihana kirjauutuus nyt on:




Takakansi

Muutamia kirjan kuvia.





Kuten varmaankin arvaat, on tämä kirja todellakin aarrekirja hyötykasviviljelijälle. Iloitsin siitä, että kirjassa on myös lajisuositukset. Nyt ei tarvitse kaikkea opetella kantapään kautta. Kirjassa on myös tuholaisten torjunnasta minulle uutta tietoa  roppakaupalla. Kirjan upeat kuvat on ottanut Pasi Leino.

Tätä kirjaa nyt Mimosan kanssa hyödynnän. Jospa saisimme porkkanankin joskus kasvamaan yli 5 cm pituiseksi. Yrttiviljelykin alkaa NYT.

Isot kiitokset Kerttulille kivasta arvonnasta ja palkinnosta.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Skinny-kortti

Tein tänään ensimmäisen skinny-korttini ikinä.
Sain jokin aika sitten Kikalta skinnyn ja päätin kokeilla osaanko askarrella suuremmalle pohjalle kuin atc-kortti. Skinny on kooltaan 7,62 x 12,7 cm. 

Osallistun kortillani Koukussa kortteihin # 196 -haasteeseen, jonka aiheena on LUONNOS

Tässä korttini:


Skinny "life is beautiful" vapaa



Tässä haasteen palapelin palaset, jotka pitäisi toteuttaa korttiin. Osallistumisaikaa haasteeseen on Juhannukseen saakka.









Tuohon skinny-pohjaan kyllä mahtuu vaikka sun mitä. Pitääpä vielä yrittää mahduttaa atc-korttiin  (6,4 × 8,9 cm) sama haaste :D Maalasin pohjan akryylimaaleilla ja kuvina käytin ikivanhojen kiiltokuvieni kuvia. Stanssasin itse tuon perhosen.


Ihanaa viikkoa kaikille.