Sivut

lauantai 28. helmikuuta 2015

Art Journal

Jo joulukuussa aloitin tehdä Art Journal -sivuani. Sen sivut unohtuivat kuivumaan maalauksen jälkeen, mutta sain aukeaman tänään valmiiksi.



Tässä yksityiskohtia


Runo on omani



Olen käyttänyt työssä melkein kaikkea: akrylimaaleja, leimasimia, sabluunoita, suihkeita, vahaliituja ja värikyniä. Tekstin kirjoitin tussilla. Ostin itselleni puuvärit vailla vertaa. Niillä on tosi ihana tehdä työtä. Väreissä on paljon pikmenttiä ja värit sekoittuvat kivasti toisiinsa




Sävyjä on 120 kpl


Seuraavat kuvat on otettu kameralla. Kultamaali näkyy näissä paremmin kuin skannatuissa kuvissa.

Aamulla sivu oli vielä ilman tekstiä








Jälkikirjoitus
Valmistuukohan sivuni ikinä. Tummensin vielä runotekstiäni

Lisäksi laitoin sivuun päiväyksen.

NYT AUKEAMA ON VALMIS

Uudet värit varmaankin innostavat minua opettelemaan piirtämistä lisää.

Ihanaa lauantaipäivää.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Keväthaasteen kortti

Sain RaijaAnnikilta aivan huikaisevan kauniin kevätkortin. Osallistuimme Paperifanin  Reseptikorttivaihtoon.
Eija kokosi meiltä osallistujilta yhden asian jokaiselta. Asia piti esiintyä kortissa.

Reseptiksi muodostui:

Aihe -Kevät

1.nauha
2.joutsen
3.keijukainen
4. lintu
5.pupunen
6.pupu

Minun vaihtoparikseni Eija arpoi RaijaAnnikin

APUA mikä ihana kortti häneltä tuli tänään.




Kortti on kokoa 4 x 4 "  ja kortin nimi on `Pieni kevätkeiju`.
Voiko suloisempaa enää ollakkaan kuin tämä pieni keijukainen ystävineen.
En julkaise vielä omaa korttiani, joka on kirjekuoressaan matkalla postiin. Raija-Annikki saa korttini maanantaina.

Kiitos Ihana RaijaAnnikki upeasta kevätkortista ja Eijalle kivan haasteen järjestämisestä.

Toivottelen kaikille oikein ihanaa viikonloppua.

Atc-kortteja

Tänään tein Silpputehtaan laajennusosan TJK 9 ja 10-haasteen kortit.

Viikkojen 9 ja 10 aihe on tiedonkulku ja yhteydenpito


Ajatukset

Kirje sinulle Varattu

 Olipa ihana askarrella edes vähän, ennenkuin saan vieroitusoireita. Korteissa kaytin atc-vaihtokavereilta saatuja ilmaisextroja

torstai 26. helmikuuta 2015

Ylläripostia Susannalta

Eilen sain Susannalta ylläripostia, joka todella oli päivän piristys. Hän oli lähettänyt minulle atc-kortin ja kauneusunimaskin, joka päässä olen todella valppaan näköinen nukkuja.

Tässä ensin upea Namaste -kortti ja kirjekuori


Kortissa on hanat voimavärit

Susanna on varmaankin itse liimannut tämän kuvan kortin sisään


Kaunis kaunis kirjekuori

Ihana atc-kortti Pieni Inkalilja

Soulsysterini taitaa muistaa, että rakastan Inkaliljoja yli kaiken. Ilkalilja on yleensä pääsiäiskukkani. Kuvailin kerran Inkaliljojani blogissani. Tämän pikkuisen tytön Inkaliljapäähine on kuin oikea kukka. Ihana ja hellyttävä kortti todella.

Olen saikulla vielä ensiviikon loppuun. Seuraavanlainen päiväunillaan oleva ilmestys tervehtii miestäni kun hän tulee kotiin työstä. Valppaana olen, kuten kuvasta näkyy ja tukka pörröllään kuten valppaalla pöllöllä kuuluukin olla.
HUHUUUU



APUA MITEN KAUNIS KAUNEUSUNIMASKI
Tämä jos mikä antaa minulle ihania ja voimaannuttavia unia ja mikä parasta, tukan kunto ei stressaa kun maski on kasvoillani hihhii.

Kyllä voi taas sanoa, että Susanna tietää, että kunnon nauru ja ilo on parasta lääkettä ja piristystä. Maski päällä minun on pakko levätä, koska olen sokko (maski ei näy läpi) ja on pakko vain levätä.
Kiitos ihanainen Susanna päiväni piristyksestä jälleen kerran.

Ihanaa päivää teille kaikille lukijoille ja kiitos kun piipahdit blogissani.

Atc-vaihto

Osallistun Tanjan haasteeseen, joka on samalla korttivaihto-arvonta.

Sain eilen hänen tekemänsä kortit.


Kirjekuori on itsetehty ja kierrätystä parhaimmillaan

 Tässä ihanat kortit:


(vaakakortti, joten ei mahdu yhtä suurena tekstikenttääni esille)




Waude mitä upeita kortteja. Ihastuin erityisesti hienosti ideoituihin koristeisiin ja korttien väreihin.
Oli kiva vaihto. Kiitos Tanjalle aarteista.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Keväisiä kuvia

Kaivelin taas aarrelaatikkoani ja ajattelin laittaa muutaman vanhan postikortin kevätaskartelujanne varten iloksenne. Huomasin, että kohtahan on jo Pääsiäinen, joten kuvat sopivat pääsiäiskortteihin. Kortit ovat 1900-luvun alusta kaikki. En ole käsitellyt kuvia, joten kaikki ajanhampaaan puremat näkyvät korteissa.

Elsan kortti 1900-luvun alku

Julen kortti, joka on kulkenut nyrkkipostissa

Kulkematon kortti

Annalle kulkenut kortti 1916

Delforgen kortti 1900-luvun alku

Chairen kortti, joka kulki nyrkkipostissa

Noe´mien kortti, joka kulki nyrkkipostissa

Kielon kortti 1900-luvun alku

Fridritin kortti 1900-luvun alusta

Toivottelen teille kaikille mukavaa päivää

perjantai 20. helmikuuta 2015

Väriterapiaa

Kävin kaupassa ja minut kertakaikkisesti pysähdytti tämä upea Orkidea. En ole itse mikään viherpeukalo, enkä voisi edes kuvitella osaavani kasvattaa mitään näin vaativaa kukkaa. Siispä poistuin kaupasta uusi voimakukka mukanani, joka on nähtävästi kasvanut kasvihuoneessa suotuisissa oloissa. Olen ollut saikulla kaksi ja puoli viikkoa, ja en ole jaksanut edes askarrella. Tämän kukan ostin antamaan minulle tuota ihanaa valkoista ja fuksianpunaista väriä. Luulen, että en osaa edes hoitaa kukkaa, mutta yritän parhaani. Opiskelen netistä hoito-ohjeita, että kukkani kukkisi kauan.











Kevät on vuodenajoista aivan paras. Rakastan Esikkoja, Narsisseja, Leskenlehtiä ja Valkovuokkoja. Kukkia on kiva kuvata, mutta minulla on iänikuinen Canonini, jolla ei saa oikein kunnon kuvia aarteistani.
Ihanaa, että päivänvalo lisääntyy. Pitääkin kaivaa multapussi esille ja vaihdella kukilleni uusi ihana multa. Ja tekeepä mieleni kylvää myös yrttejä kasvamaan ikkunalaudalle. Minä voisin nukkua talven talviunta ja herätä keväällä, kun päivä pitenee kukonharppauksilla.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teille ihanat lukijani.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ylläripostia Susannalta

Apua, miten ikinä saan lähetettyä Susannalle näin kaunista postia kuin hän lähetti minulle. Ihan henkeä haukoin ja kädet tärisivät kun availin postiani.


Susanna paketoi kaiken aina kauniisti

Ihanat virkatut kevätkukkaset


Esittelen ensin atc-vaihtokortit, jotka Susanna lähetti minulle


Voima sielussasi

Flower girls

Vaatimaton elämä

Kiinni kasvanut

Delirious Miss Cupcake


 Ja uskomattomat yllärikortit. Susanna on tehnyt korteille huikean kauniit kotelot



Suojelusenkeli



Sateenkaaren värit

 Paketin päällä oli ihana kultainen pöllökortti


Ja paketissa ihana kevätkukkanauha.




Lähikuva kukasta
Susanna esitteli kukkaisnauhan teko-ohjeet blogissaan. Kukkaisnauhassa on ihanat hempeät värit ja kauniit kukat. Ja noita atc-kortteja nyt  kiitollisena hypistelen käsissäni. Ne ovat huippuihania.
Kiitos Susanna ihanainen.

Ihanaa keväistä viikkoa kaikille. Eilen kuulin ensimmäisen Titityyn tälle keväälle.