Sivut

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Ihanaa Uutta Vuotta Kaikille

Wishing You A Very Happy New Year


Ihanaa Uutta Vuotta  Kaikille Ja Kiitos Kuluneesta Vuodesta

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Valokuvia tapaninajelulta

Tänä vuonna Joulun aika oli siitä ihana, että koko Suomessa oli lunta. Kävin mieheni kanssa Tapaninpäivänä ajelemassa ja ihastelemassa kaunista luontoa. Räpsin pikkukamerallani muutamia kuvia.



Valo ei enää vähene...







Viekijoki



Ihanaa - lunta on kaikkialla ja harvoin tykkylumi kestää puiden oksilla näin kauan Pielinen on jo jäässä, mutta virtapaikoilla vesi on vielä vapaana, kuten kuvani joessa.

Olipa ihana Joulu. Olen saanut viettää ihanaa yhdessäoloa läheisteni kanssa ja olen levännyt.
Eilen kävimme Joensuussa mieheni kanssa. Siellä oli alennusmyynnit alkaneet ja ihmisiä oli todella paljon liikkeellä. Jokaiselle kassalle sai jonottaa. Uskomatonta, miten paljon halvempaa kaikki on näin Joulun jälkeen.

Huomenna koittaisi taas arki. Minulla onkin tiedossa pimeitä työmatka-ajoja, koska teen iltavuoroja koko viikon ajan.

Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille.

Muistathan, että viimeisinpään  musiikkihaasteeseeni voi osallistua 31.12.2014 saakka.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Kalenterien tuunausta

Ennen joulua tuunasin muutaman kalenterin joululahjoiksi. Tänä vuonna en ehtinyt montakaan lahjaa tehdä itse, koska työkiireet veivät aikani.

Tein soulsysterilleni Susannalle kalenterin. Harmiskeni en muistanut kuvata kannen sisuksia, joten laitan linkin Susannan kuviin






Itsetehty korppi-härpäke

Tässä toiselle systerilleni ViliMarikalle mennyt kalenteri. Sisäsivut unohdin kuvata tästäkin kalenterista, joten ne löytyvät täältä




 
Lähikuva voima-härpäkkeestä


Lähetin myös vaihtokortteja atc-vaihtoihin ja askartelin pienet kalenterit.
Tässä Manumiinan kalenteri.


Etukansi

Takakansi

Sisäsivu (etukansi)

Sisäsivu (takakansi)


 Tässä  vielä Raija-Annikille mennyt kalenteri


Etukansi

Takakansi

Sisäsivu (etukansi)

 Tein myös ystävälleni kalenterin, jossa on elokuva-aihe


Etukansi

Takakansi

Sisäsivu (etukansi)

Sisäsivu (takakansi)

Itsetehty härpäkekoriste



Voi että näitä kalentereita oli kivaa askarrella.
Toivottavasti ne ovat saajilleen mieluisia ja tulevat olemaan mukana tulevan vuoden tapahtumissa.

Millipillit

Hassuttelin aika lailla, kun tein suurelle Sonata Arctica- ja Hevisaurus fanille 
Mimosalle sukat. Näistä ei tullut tyttömäiset pinkit, vaan mustat ja myrkynvihreät, kuten sukkien kuuluukin olla.







Saapa nähdä tykkääkö Mimosa Millipilleistä
.
Ihania Joulun pyhiä kaikille. 
Nyt kannattaa rentoutua ja tunnelmoida. Ulkona on aivan lumoavan kaunista, joten kannattaa myös ulkoilla paljon.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulikalenteri 24 päivä

Nyt Joulu sitten tuli. Ihanaa.

Avaan viimeisen luukun Susannan joulukalenterista.




Onpa taas hauska mietelause. En löytänyt aarrelaatikostani muuta kuin näitä ikivanhoja poseerauksia, joten laitan iloksenne tämän romanttisen pariskunnan. Kortti on kulkenut Fannylle 1915.



Ihanaa Joulua Kaikille

tiistai 23. joulukuuta 2014

Ihanaa Joulun Aikaa Kaikille





LAPSUUDEN JOULU

Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää
mutta jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikista kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hoihtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.

On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri.

Miten hartaana pirtissä juhlavirren kajaa
sävel valtava: "Enkeli taivaan lausui näin..."
Ja kuuntele, kuuntele, vaari koholla päin
nyt lukee: "Koska he eivät saaneet majaa,
he menivät talliin härkien, lammasten luo..."
Miten liikuttaakaan lapsen sydäntä tuo:
härät, lampaatkin rakasti hyvää Vapahtajaa.

Siks navetan, tallinkin asujat kunniaks joulun
tänä iltana leipää, herkkua suurta saa.
Mut huomio - pukki jo ovelle kolkuttaa.
Lapinmaasta se tullut on, takaa Tornion, Oulun.
Miten kummasti toiveet salaiset pukki ties!
Hymyhuulin onnensa vaipuu pikkumies
ja nukkuu vihdoin, vapaana pakosta koulun.

Oi lapsuuden joulu, sulla ei määrää ajan,
on hetkiisi mahtunut autuas ikuisuus:
valo yössä, enkelilaulun ihanuus,
satu tosi ja riemukas, syntymä Vapahtajan,
ja lahjat ja herkut ja loiste silmien,
hyvä tahto ja havina taivaisten siipien -
miten kaiken ympäri piirtäisin arjen rajan?

Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
käyn  takaisin elämän suuren, mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsen silmäni lien,
sinun kynttiläs lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vieläkin riemusi ylitse läikkyvän
ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa.

Niin taas, kun illaksi painuvi jouluaatto
ja juhlaa soittavat kellot temppelin,
sadun taikapiirissä siivin havisevin
tule luokseni, muistojen kalleimpien saatto!
Ja te tupaan käykää, rakkaat vainajat,
te joulun katoamattomat haltijat,
tule, äiti, lietesi luo, tule penkilles taatto.

- Kaarlo Sarkia -

Joulukalenteri 23 päivä

Enää kaksi luukkua avaamatta Susannan joulukalenterista.






Ihana mietelause. Mistä ihmeestä se Susanna löytääkin kaikki nämä ihanuudet.

Kaivelin jälleen aarrelaatikkoani ja löysin kaksi sielunsisarusta. Olisikohan tuo toinen Susanna?
Postikortti on Eviljin kortti Berliiniin 1910 ja julkaisen kortin iloksesi.




Upea leima


maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 22 päivä

Tänäänkin avaan Susannan joulukalenterin luukun.





Tämäkin taas niin totta kuin olla ja voi.
Tässä peilaavat aarrelaatikostani löytyneet ystävykset iloksesi


Noimien kortti Pariisiin 1900-luvun alusta

Ihanaa Jouluviikkoa. Ilmassa on jo Joulun taikaa...

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Suklaalevykortteja

Tänä iltana tein kortteja, joiden sisään tulee suklaalevy. Olen ihastellut näitä kortteja monen monessa blogissa. Tein omat versioni ja yritin tehdä korteista samantyyppisiä kaikista.







Näiden korttien askarteleminen oli ihanaa.

Tässä kuvia tältä päivältä












Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.