lauantai 28. joulukuuta 2019

Kiitos muistamisesta

Minä olen saanut joulupostia teiltä ihanilta blogiystäviltä.  Isot kiitoshalit korteistanne, viesteistänne ja puheluistanne. Olen liikuttunut ja iloinen.

Olen ollut aika hiljainen täällä blogimaailmassa. Hävettää kertoa, ettei minulta lähtenyt yhtään joulukorttia tänä vuonna. Kolmeen kuukauteen on mahtunut liikaa kaikkea - espanjan matka - anoppini kuolema ja hautajaiset -  nuorison muutto - ja oma 57 km päässä oleva työni ja iltavuorot.
Voimat ovat vain olleet nyt koetuksella ja kaiken kukkuraksi tämä ikuinen pimeys on ollut todellakin raskasta.

Onneksi jään 1.1.2020 osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle. IHANAAAA.  Meinaan kyllä levätä ja varsinkin askarrella. Ihanalta tuntuu myös se, että tänään aurinko näyttäytyi ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen. Kevättä kohti mennään nyt kovalla tohinalla.



Esittele tässä monen monta hyvän mielen postia sinulle:


Silpputehtaan Siskon kortti

Viltsun ja Pesueen kortti

Anemonen ja hänen puolisonsa kortti

Kortin sisällä on hauska jouluruno

TarjaK:n kortti

Tarja on askarrellut ihanan kalenterin minulle jo monen monena vuotena.

Upea susiaiheinen kalenteri


Hän on askarrellut kannen myös tähän upeaan muistikirjaan.






Isot kiitokset kaikille ja mukavaa loppuvuotta.

12 kommenttia:

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Toivottavasti oli aivan ihana joulu. Sydämellistä viikonloppua Enkuli💖

KristiinaS kirjoitti...

Ei minultakaan kortteja lähtenyt enkä blogeissakaan käynyt toivottelemassa. Mutta nyt:
Lokoisia loppuvuoden päiviä ja iloa uuteen vuoteen. Nauti vähemmästä työstä ja muista myös levätä.

sirkkis kirjoitti...

Tsemppiä Enkuli, kyllä se siitä....kuten viisaampi on sanonut ;)
Ihania, aktiivisia päiviä eläkevuosiisi alkaen 2020!
Kiitos tästä vuodesta,
Hyvää Uutta Vuotta 2010 xx

sirkkis kirjoitti...

Sorry, korjaus: 2020, tietysti :)

Armiida kirjoitti...

Avan ihanaa postia olet saanut. Minäkin sain ilokseni Tarjan upean kalenterin.
Ihanaa kun sinulla ensi vuoden puolella helpottaa. Ja on aikaa ja jaksamista ahkerasti askarrella, näin toivon.
Oikein hyvää vuotta 2020!

Nettimartta kirjoitti...

Onnea ja iloa uudelle vuodelle sekä ihania hetkiä korttiaskartelun parissa!

Sartsa kirjoitti...

Voimallisempia aikoja sinulle! Uudet suunnitelmat kertonevat halusta löytää niitä voimia ja iloa elämään :)
Hyvää uutta vuotta!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Joulu on mennyt.Niinpä Hyvää uuttavuotta sinulle.Paljon onnea ja iloa ja mukavia askarteluhetkiå.

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Toivottavasti kuoreni sisältö oli ehjä. Hyvää uutta vuotta ihkuliini

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oli ehjänä. KIITOS

TeSa kirjoitti...

Lämpimin uuden vuoden toivotuksin leppoisaa tulevaa työsarkaa ❤

Nila kirjoitti...

Upeita kortteja olet saanut. Minä kyllä lähetin mutta aina vaan vuosi vuodelta vähemmän. Mukavaa loppuvuoden päiviä ja niitä ensivuoden eläkepäiviä.