torstai 18. heinäkuuta 2019

TarjaK:n ihana posti ja muutama valokuva


Ihan nyt säikähdin - olenko tosiaan käynyt täällä blogimaailmassa viimeksi Juhannuksena. Näköjään elämän kiireet vievät mennessään. Heinäkuun alussa alkoi kesälomani ja suoraan sanoen, en ole saanut mitään aikaiseksi.

Säät ovat olleet kamalat, mutta en ole jaksanut edes askarrella sisällä. Olen vain yrittänyt levätä  ja siivoilla huushollia vähän. On ollut sateista ja koleaa. Aivan kuin kesää ei olisi tullutkaan. Harvoin lomasää sattuu näin, että villahanskat on oltava kädessä ja kumikengät jalassa koko heinäkuun ajan.

Miehellänikin on kesäloma, ja lomamme alkoi miehen käsileikkauksella. Moottoripyöräily on tältä kesältä sitten siinä.

Sain jo monta viikkoa sitten TarjaK.lta kirjeen. Vaihdoimme kolme korttia ja Tarja lähetti upeat 3D-tekniikalla tehdyt korttinsa minulle.

Kuvasin kortit kameralla, että korttien rakenne ja kolmiulotteisuus tulisi esille paremmin.Ylenpi kuva jokaisesta kortista on skannattu (näissä värit aidommat)



Atc "Flower Fairy 4/8/"






Atc "Flower Fairy 7/8"





Atc "Yesterday 1/5"





Tässä vielä Tarjan taitavasti tehty postikortti:








Isot kiirtoshalit ihanalle Tarjalle jälleen. Näissä korteissa on upeaa menneen ajan tummelmaa ja todella taitavaa askartelua olen saanut ihailla.


Laitan vielä muutaman kuvan heinäkuulta. Olemme ajaneet lähikaupunkeihin ja olen kuvaillut kännykällä retkiämme. Mimosa on ollut mukanamme ja etsiskellyt kännykällään Pokemoneja.

Ensin kuvia Pielisen Museosta Lieksasta:












 ... Ja muita kesän ihmeitä:







Tässä muutama kuva Kolilta (kuvat ovat huonoja navakan tuulen vuoksi):










Ihanaa kesän jatkoa kaikille ja lomalaisille ihanaa lomaa.

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Atc-vaihto Silkun kanssa

Voi mitä ihanuuksia sian tänään postissa. Teimme Silkun kanssa kahden kortin vaihdon.
Askartelurintamallani on ollut hiljaista, ja voi miten ilahduin kun Silkku ehdotti vaihtoa kanssani

Tässä kauniit kortit jotka sain:


Atc Ikuisesti

Atc Art is


Silkulla on aina upeita ideoita. kuten nämäkin exrtana tulleet taideteokset.
Ensin esittelen ihanuuden, johon Silkku on koonnut erilaisia maalattuja ja paperisia pintoja upeaksi collaasikoruksi.





Hän on tehnyt pienen miniminialbumin tämmöisestä collaasikorustaan....



Kaunista kaunista.....

Kuva kirjasen aukeamasta ja sivujen kauniista tummennetuista reunuksista....



Aivan huippuihanuuksia nämä kaikki. Onpa kivaa saada tämmöistä voimapostia.

Oikein isot kiitoshalit ihanalle Silkulle

Mukavaa ja aurinkoista Juhannusvioikkoa kaikille

torstai 6. kesäkuuta 2019

Uusia atc-korttejani

Olen askarrellut eilen ja tänään muutamia atc-kortteja pitkästä aikaa.
Olen tehnyt kortit Mixedmedia-tekniikalla ja käytin gellilevyllä akryylimaalilla painamiani papereita. Teemani oli erilaiset ympyrät, jotka nostin taustasta koholle paksulla pahvilla.
Kortit ovat täällä blogimaailmassa vapaita vaihtoon.

Korttien taustapaperi on metalliaiheinen paperikko.

Tässä korttini.



Skannattu kuva


Yritin ottaa valokuvia







 Tässä kortit lähempää


Unisieppari 1/3

Unisieppari 2/3 Varattu Tarja K:lle

Unisieppari 3/3

Ajatus 1/3 varattu TarjaK:lle


Ajatus 2/3 Varattu Silkulle

Ajatus 3/3

Aika 1/3

Aika 2/3 Varattu Tarja K:lle

Aika 3/3 Varattu Silkulle


Olipa kivaa taas silputa papereita.

Meillä Itä-Suomessa oli tänään oikea hellepäivä. Itse en uskaltanut paljoa ulkona olla, koska olen nyt tutustunut geliaatikoille tarkoitettuihin leivonnaisiin ja elämän rutiinien muutokseen. Iho on ollut hyvin herkkä nyt kokeiden aikana. Onneksi korvaavia jauhoja näyttäisi löytyvän ja en varmaankaan joudu paljosta luopumaan.

Oikein ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikonloppua kaikille.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Sukat Sannille

Mimosan paras ystävä toivoi itselleen kissa-sukkia samalla kun Mimosa toivoi pesukarhu-sukat
(linkki tekstissä).  Pakkohan se oli kissat tikutella.
Sannilla on suurinpiirtein samankokoinen jalka kuin Mimosalla ja teinkin sukat taas ilman, että sukansaaja olisi ollut kokeilemassa sukkiaaan välillä. Olinpa iloinen, kun sukat napsahtivat Sannin jalkaan tänään ja olivat juuri sopivat.

Tein Sannin sukat 100 % villalangasta, joten sukat on pestävä käsin, etteivät huovu.
Minulla oli niin kiire viedä sukat Joensuuhun, että unohdin kuvata luomukseni.

Marja ihanainen kuvasi sukat Mimosan jalassa (Mimosalle hivenen isot):




Sukat on suunnitellut Lumi Karmitsa





Tämä lehti oli kyllä ihana löytö

Tässä sukkien esittelykuva, joka on kuvattu lehteen


Sukkiin kuuluu tuollaiset kauniit tupsut. Sanni retkeilee paljon ja mietin, että kumikengän varressa tuollainen kaunis tupsu saattaisi painaa neitosen jalkaan. Vaikka olisi ollut kaunis tuollainen tupsukoriste, jätin sen pois ihan käytännön syistä.



Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja nauttikaa alkukesän kauneudesta.