tiistai 27. helmikuuta 2018

Taimihässäkät KAL 2018

Marja blogista Vanuttunut villasukka järjesti upean Taimihässäkät KAL 2018 projektin.

Marja julkaisi päivittäin kuvion, jonka osallistujat neuloivat. Itse tajusin ilmoittautua tosi myöhäisessä vaiheessa mukaan. Nyt näytänkin aikaansaannokseni kokonaan kerralla.

TAIMIHÄSSÄKÄT KAL 2018


Kuvio 1 on resori.  Resorin inspiraationa on neilikka. (esittely linkissä)
Minä päätin neuloa mustat sukat, joten laitoin resorin neilikan mustalla värillä. En ole kylläkään nähnyt mustia neilikoita, ja luulen ettei niitä ole edes olemassa.

Kuvio 2 on mustasilmäsusanna (esittely linkissä)

Itse olen kasvattanut keltaisia kukkasia, mutta päätin kasvattaa lilat kukinnot tällä kertaa. Marja on laittanut kukkasista kuvalinkkejä. En ole edes tiennyt, että värimaailma on näin laaja.

Kuvio 3 on mustasilmäsusannalle ruukku (esittely linkissä)

Rakastan terrakottaruukkuja, joten istutan kukkaset saviruukkuun aina kun se vain on mahdollista. Olen huomannut, että kasvit tykkäävät lasittamattomasta saviruukusta.
   


Tässä mustasilmäsusanna ruukussaan


Kuvio 4 on krassi  (esittely linkissä)
Kuvio 5 on ruukku krassille (esittely linkissä)

Krassit ovat kauniita ja värikkäitä kasveja. Tykkään krasseista ja istuttelen itselleni keltaisia ja oransseja kukkasia ruukkuihin kesäisin. Ruukut antavat kivasti väriä terassille.



Tässä krassini ruukussaan


Kuvio 6 on elämänlanka (esittely linkissä)
Kuvio 7 on ruukku elämänlangalle (esittely linkissä)

Minä istutin elämänlangan kerran väärään paikkaan. Yritin siirtää kasvia, mutta kasvi vain nousee ja nousee entisestä paikastaan esiin. Elämänlanka on todella sitkeä kasvi kasvamaan hennosta varrestaan huolimatta.


Tässä elämänlanka ruukussaan


Kuvio 8 on orvokki (esittely linkissä)
Kuvio 9 on ruukku orvokille (esittely linkissä)

Orvokit ovat kestosuosikkejani. Mimosa istuttaa oman orvokkipenkkinsä joka kesä leikkimökkinsä viereen. Orvokit kukkivat lisäksi todella myöhään syksyisin. Joskus olen hakenut kukkasia maljakkoon jopa lumen seasta.


Tässä orvokkini ruukussaan


Kuvio 10 on hajuherne (esittely linkissä)
Kuvio 11 on ruukku hajuherneelle (esittely linkissä)

Tätä kasvia en olekaan kokeillut aikaisemmin. Pakko kokeilla ensi kesänä. Olen toki ihastunut kasvin ihanaan tuoksuun. Jostain syystä en ole löytänyt siemeniä tähän kasviin mistään. Voi olla niinkin, että olen aina liian myöhään liikkeellä siemeniä hnkkiessani.


Hajuherneeni ruukussaan



Kuvio 12 on sukan jalkaosa (esittely linkissä)

Jalkaosan sai tehdä oman valinnan mukaan. Marjan ohjeet olivat selkeitä, mutta ajattelin tehdä itselleni vanhanaikaisella mallillani teräosat sukkiin. Sukkien varret ovat niin koreat, että neuloin teräosat yksivärisenä.



Tein aivan perussukkien maallisen teräosan



Sukan varsi skannatttuna kuvana
Sukat luonnonvalossa kuvattuna



En olekaan aikaisemmin neulonut itselleni näin pitkävartisia sukkia. Kivasti sukat lämmittävät jalkojani. Käytin pohjalankana Novitan Nalle -lankaa ja kuvioissa lankojen jämiä.
Noihin sukkien teräosiin olisi voinut neuloa muutaman palmikonkin, mutta ehkä neulon niitä seuraaviin sukkiini :D

Olipa kiva projekti. Malttamattomana odottelin seuraavaa kuviota neulottavaksi.

Oikein isot kiitokset Marjalle neuleen suunnittelusta ja Taimihässäkät KAL:in järjestämisestä. En ole aikaisemmin näihin osallistunutkaan ja meinaankin silmä kovana seurata, jos joskus tämmöinen hauskuus tulee uudestaan vastaani.


Oikein ihanaa viikkoa kaikille.

maanantai 26. helmikuuta 2018

Arvontavoitto ja kaksi atc-korttia

Sain hakea viime viikolla postista  Satu Koo´s Livestyle-blogista voittamani upean palkinnon.

Sain ylellisen Zealin rentouttavan kasvomaskin ja Gantin kasvopyyhkeen. 






En olekaan ennen kokeillut tuollaista kangasnaamiota, joka levitetään kasvoille ja annetaan vaikuttaa  15 - 20 minuuttia. Sen jälkeen kasvot huuhdellaan ja voin kuivata kasvot tuohon pehmeään pyyhkeeseen. Aivan ihana voitto.
Isot kiitokset Sadulle.


Miellä oli viime viikolla pienimuotoinen remontti. Laipioiden mäntypaneli on tummunut 30-vuodessa ja otimme remonttimiehen maalaamaan neljä laipiota valkoisiksi.
Remonttimiehemme kaksi lasta tuli Virosta lomalle, joten maalarimme pyysi tekemään lapsille muistoksi atc-kortit Viron 100-vuotispäivän kunniaksi.

Olipa vaikea tehdä kaksi lähes samanlaista korttia. (skannerin lasilla on ollut liimaa kuvatessa)
Viron kansalliskukka on ruiskukka ja kansallislintu on haarapääsky, joten nämä symbolit laitoin kortteihin. Taustana käytin Viron lipun värejä ja vuosilogossa on isoja sinisiä rakeita.







Toivottavasti lapset tykkäävät korteistaan.


Tuleepa olohuoneeseemme nyt valoa valkoisen laipion vuoksi. Tuntuu, kuin huone olisi isonpikin. Ihmeitä maalaus saa aikaan.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille.

torstai 22. helmikuuta 2018

Pirjon ihanuudet

Sain eilen odottamani kortit Pirjolta, ja nyt olen näitä hypistellyt ja ihaillut.
Korteista muodostuu sana DREAM, ja unelmiahan me kaikki tarvitsemme. Korteissa on upeasti kultaa ja kauniit pitsikukkaset.






Tässä kortit vähän lähempää katsottuna.


Atc "D (Dream)"


Atc "RE (Dream)"


Atc "AM (Dream)


 Kirjeessä oli kaiken kauniin lisäksi ihana keijukaispostikortti, jonka on maalannut Kaarina Toivanen





Ihanan piristäviä nämä korttivaihdot. Ihailtavaa, miten taitavasti tehtyjä kortteja aina saan vaihdossa. Nämäkin Pirjon kortit ovat todellisia ihanuuksia. Käsialasta näkee, että Pirjo askartelee paljon.

Isot kiitoshalit Pirjolle ja mukavaa loppuviikkoa kaikille.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Atc-kortteja

Minun oli aivan pakko saada kolme korttia Pirjolta.
Hän pyysi minulta kolme korttia aiheella MAAPALLO.

Olen jo monta vuotta opetellut mehiläisvahatekniikkaa, ja ajattelin tehdä korttien taustat ihanasta vahasta. Kortit eivät kestä kovaa kuumuutta, mutta niiden suoja-aine toki vahvistaa korttien pintaa.
Olen opetellut kuvan ja vahan yhdistämistä. Nyt käytin lisäksi lasikapusseja, kiilteitä ja strasseja.

Tässä korttini Tellus 1-3.

Tellus 1/3

Tellus 2/3

Tellus 3/3

Siellä tämä pieni maapallo vaeltaa isossa avaruudessa. Esittelen Pirjon kortit kun ne saapuvat. Tiistaisin mitään postia ei jaetakkaan meillä postilaatikkoon. Jännitti ystävänpäivänä, kun korttien piti olla 12.2. (joka oli maanantai) mennessä postissa, ja tiistaina ei kirjeitä jaetakkaan. Luulen, että tämä koskee koko Suomea, Onneksi Ystävänpäivä sattui keskiviikoksi :D

Oikein ihanaa viikkoa kaikille.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Ihana arvontavoitto

Eilen kävin postissa hakemassa ihanaakin ihanamman voittoni. Osallistuin nimittäin
Pihakuiskaajan matkassa -blogin arvontaan, jossa oli valittavana yksi neljästä puutarhakirjasta.

Minä onnellinen voitin aivan upean Kotipuutarhan monivuotiset kukat -kirjan. Kirjan on kirjoittanut Eva Robild ja Görgen Persson. Tulipa minulle todellinen tuhti tietopaketti ja aarrekirja, jossa on hurmaavat kesäiset kuvat.






Kirjassa on kerrottu kukkasista, jotka kukkivat keväällä. Eri aikaan kukkivat kasvit on eritelty omiksi ryhmikseen. Kirjassa on neuvottu perustamaan perennaryhmiä ja istuttamaan toistensa kanssa viihtyviä kasvilajikkeita. Ilokseni kalliolla, varjossa ja perhosia keräävät tuoksuvat kukkaset on esitelty omina ryhminään. Koristeheiniäkään ei kirjassa ole unohdettu. Huikean ihana kirja!







Kirjan välissä oli tämä kaunis Heini Lääperin tekemä postikortti


Mikä kaikkein parasta - kirjassa on hoitokalenteri ja ohjeet hyvien taimien ostoon ja taimien jakaminen. Kirjassa on neuvottu myös taimien  istuttaminen pistokkaista. Valo on tärkeää, joten ihanasti kirja erittelee varjon ja valon kasvit.

Ihan nyt tuli kesää ikävä. Kirjaa lukiessa tuli mieleen kasviraukkani, jotka olen istuttanut vääriin paikkoihin. Kutsun itseäni poropeukaloksi, mutta jospa seuraankin tämän kirjan hoito-ohjeita ja saan pihani kukoistamaan.

Paljon on kaivuuhommia pihallamme ensi kesänä. Ihan ensin menenkin taimimyymälään villiintymään heti kun se avautuu.....

Isot kiitokset Annelille tästä aarrevoitostani.

Mukavaa viikkoa ja kevään odottelua kaikille.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Jäätiellä ja Kolilla

Tänään kävin ajelemassa mieheni kanssa pitkin jäätietä, joka avattiin viime viikolla Lieksasta Kolille. Oli harmaa päivä, mutta oli pakko päästä valokuvailemaan. Mieheni kiipesi Kolin huipulle ja hänen luvallaan julkaisen valokuvat Kolin rinteiltä ja huipulta. Itse odottelin miestäni hotellilla kipeän lonkkani vuoksi.




















Kuva jäätieltä


Lisään vielä yhden itseottamani kuvan Kolilta, jossa upeat jääpuikot kalliolla




Kuten huomaat - täällä on lunta. Varsinkin Kolin huipulla.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Atc-vaihto Kikan kanssa

Kikka askarteli todella ihanuuksia, joihin rakastuin heti ensisilmäyksellä. Omat askartelut ovat olleet vähissä, mutta nämä kortit oli aivan pakko saada. Tein Kikalle yllärit vaihtariksi.

Nämä Kikan kortit ovat todella hauskoja. Ihanat hauvelit ovat laittaneet itsensä koreiksi ja maalanneet jopa huulensa kauniiksi pinkillä huulipunalla. Heillä on aivan selvästi ollut kauneuskilpailut.


Atc "Miss hillitty"


Atc Miss säihkyvä"




Kikka toivoi vaihtariksi eläinaiheisia ylläreitä. Laatikostani löytyi kaksi kissan kuvaa, joten inspiroiduin tekemään kaksi steampunk-henkistä kattia. Taustat tein gelliplatella, ja käytin akryylimaalia.


Atc "Katti 1"

Atc "Katti 2"

Innostuin askartelemaan tämmöisen yksinkertaisen kansiokodin kateilleni



Kansion silkkipaperin painoin akryylimaalilla. Käytin gelliplatea.


Olipa kiva vaihto. Pitääkin nyt ihan todellakin elvyttää askartelua. Paperin silppuaminen on todella rentouttavaa puuhaa. Monessa blogissa olen käynyt ihanuuksia kuolaamassa, mutta en ole saanut itse vaihtareita aikaan.

Isot kiitoshalit Kikalle ihanuuksista

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille.