keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Uskomattomia Joulun ihanuuksia

Minua tullaan kohta haastattelemaan Postin mainokseen. Tullaan katsomaan, kuka on se Enkuli, joka työllistää Postin näin Joulun alla (vitsi vitsi). Aivan uskomattomia kirjeitä sataa tähän taloomme.

Olen yrittänyt laittaa korttejani esille, mutta huomasin, että muutamia on jo jäänyt esittelemättä. Näkisittepä tämän tietokonepöytäni :D

Teen mekapostauksen ihanuuksistani ja menen paistamaan sitten joulutorttuja. Todella kiireistä on ollut töissä ja jouluviikolle sattunut kuntoutusreissuni sotki kaikki aikataulut.

Tässä ihanuuksia joita te rakkaat olette minulle lähettäneet:


Mervin ihana lumiukkokortti

Maaritin suloiset enkelit maalaavat taivaan tähtiä

Sanna S on tehnyt upean kolmiulotteisen ihanuuden

Suosikkityttöni Elli lähetti ihanan lumiukon

Pakko kuvata myös kortin suloinen sisäpuoli


Jouluenkeli runo

Toivon lähellesi Jouluenkelin, joka lahjojaan jakaa
ja sinulle oven ihanaan  Jouluun avaa.
Toivon lähellesi Jouluenkelin, joka siivillänsä sinua hoitaa, kantaa
ja taivaallista valoa antaa.
Toivon lähellesi Joulunenkelin joka toiveesi täyttää
ja tulevaa kaunista sinulle näyttää
Toivon lähellesi Joulunenkelin, joka rauhan maailmaan tuo.


Tästä tuli minulle itku. Ihana runo kauniilla Ellin käsialalla kirjoitettuna. 



Tässä AinoS:n mehiläisvahalla toteutettu ihanuus

Atc "Taikatalvi" tuli ihanalta Mustikselta

Samoin kaikkea kaunista ja ihanaa

APUA Uuna lähetti upean runokirjansa. Tähän palaan vielä myöhemmin

Uunan taidetta postikorttina. 


Olen aivan sanaton.
Ihanat ja rakkauden täyteiset postit ovat tuoneet Joulun tähän kiireiseen mieleeni.

Tunnen huonoutta, etten ole ehtinyt lähettää joulumuistamisia tarpeeksi ja Apua mitä kaikkea olenkaan saanut. Ihania lämpimiä sanoja, upeita askarteluja ja kaikkea ihanaa.

Kiitollisena kiitän teitä kaikkia ihanat ystäväni.
Ihanaa Jouluun valmistautumista kaikille.

16 kommenttia:

Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha kirjoitti...

Ihania kortteja olet saanut. - Hyvää kuntoutusta sinulle ja myös ihanaa joulun aikaa.

UUna kirjoitti...

Oi, ihanaa, sinua tullaan haastattelemaan! Kerrankin posti on jotain oivaltanut. Tuleeko se postin yleiseen lehteen tai johonkin. Kerro sitten, että tiedän etsiä tuon haastattelun.

Sinua on muistettu monin tavoin, en yhtään ihmettele, koska olet itse niin monia muistanut ja yllättänyt.

Lue rauhassa runoja jouluna, ei ole mitään kiirettä, jos joskus haluat siitä sanan pari kertoa.
♥ Oikein Hyvää Joulua Sinulle ♥

Sisko kirjoitti...

Tosi hienoja kuvia ja kortteja, niin iloisia ja jouluisia, myös olet saanut kirjan :D

Hyvää Joulua sulle

Armiida kirjoitti...

Hienoja muistamisia, ihania kortteja, upeaa.

Irma kirjoitti...

Oi että miten kauniita kortteja olet saannut ja hieno runo kirjan
Sinä olet ollut hyvin kiltti Hyvää joulua sanulle

Silkku kirjoitti...

Sinä olet sellainen Enkeli että en yhtään ihmettele kun sinua on muistettu paljon ♥

Seija Vesterinen kirjoitti...

Upeita kortteja olet saanut! Ihanaa Joulun aikaa!

ritva kirjoitti...

Kauniita kortteja. Hyvää joulun aikaa:)

VillaTutan Tuula kirjoitti...

Todella kauniita kortteja. Ihanaa joulunaikaa sinulle Enkuli:)

Ritva kirjoitti...

Ihanaa joulunaikaa, tonttujen enkelten taikaa....ihania kortteja oletkin saanut, kyllä niitä kelpaa esitellä.,,,

sirkkis kirjoitti...

Täällä on hieno taidenäyttely.
Hiljennyn joulun viettoon, joten toivotan sinulle ja läheisillesi ihanaa ja tunnelmallista joulua rakas ystäväni xxx
Sirkkis

Tiia K kirjoitti...

Ihana Enkuli ja mahtavaa, että pidät postipojat kiireisenä joulun aikaan. Sydämellistä joulua sinulle <3

Maija S kirjoitti...

niin se lämmittä sydäntä, kun muistetaan;))
kaikkea hyvää ja nautinnollista Joulun aikaa!

Tuulikki kirjoitti...

Hyvää Joulua sinulle.

Omppumato kirjoitti...

Arjen pikku tähtiä,
jos antaa pitkin vuotta,
ei joulutaivaan kirkkain tähti
loista silloin suotta.

Rauhallista joulua!

Plaza de Mustis kirjoitti...

Olet ansainnut kaiken muistamisen Enkuli ♥ Mukavaa loppuvuotta ja ihanaa alkavaa uutta vuotta ♥