tiistai 5. heinäkuuta 2016

Krakleerausta

Tänään meillä oli kova ukonilma. Mimosa on mummolassa, ja meidän piti keksiä kivaa tekemistä. Maalaaminen on Mimosan mielestä siistiä, joten otimme akryylimaalit esille. Minulla oli puinen rasia, joten se piti nyt maalata ja koristella.


Rasian kansi valmiina


Maalausprosessi alkoi muovipussiessun valmistamisella Mimosalle ja pöydän suojaamisella. Mimosa maalasi ensin rasian seinämät tummansinisiksi ja kannen valkoiseksi. Halusimme kanteen perhosia.



Rasian ulkopuolen pohjamaali valmis

Seuraavaksi Mimosa maalasi rasian sisältä. Tasakärkinen hyvä pensseli on paras maalatessa.

Maalin kuivuttua Mimosa lakkasi tumman sinisen maalin päälle krakleerauslakan

Kanteen leikkasimme perhoset. Niiden kiinnitys servettilakalla sujui minun avustuksella. Mimosa määräsi, mihin perhoset laitetaan :D

Kannen sisäpuolellekin Mimosa halusi pienet perhoset


Rasian sisämaalaus onnistui mainiosti


Mimosa maalasi tummansiniset seinät piiloon vaaleansinisellä maalilla. Kansikin maalattiin yhteistyönä

Mimosa halusi, että loukko on kultainen

Rasian pinta halkeili upeasti kuivuessaan

Kultamaalia piti tietenkin laittaa perhosiinkin. Mimosa rakastaa kultaisia asioita

Tässä iloinen taiteilija


Olipa kivaa taas maalata, vaikka täällä sisällä on lähes trooppista. Meillä oli todella hellepäivä ennen ukkosia, ja ulkonakin oli tukalan kuumaa. Onneksi sade viilensi ilmaa.
Maalausprojektimme kesti monta tuntia, koska maalin ja lakan pitää kuivua välillä.
Ihanasti Mimosa jaksoi tehdä maalaustyön loppuun ja onpa hän nyt lopputulokseen tyytyväinen. Mimosan aikaisempia maalaustöitä löytyy TÄÄLTÄ. Mimosa on rakastanut maalaamista pienestä pitäen.

Oikein ihanaa viikkoa kaikille.

15 kommenttia:

pike kirjoitti...

Tulipa siitä hieno rasia, kauniit perhoset,lapsettykkää kaikesta tekemisestä. Itse tykkään perhosista,joita olen monet vuodet kuvannut.

sirkkis kirjoitti...

Tuo krakleeraus pinnassa näyttää kauniilta ja tyytyväiseltä näyttää soma maalarikin 😆
Mukavaa iltaa taiteilijoille ❤❤

Armiida kirjoitti...

Tosi hienon rasian sai Mim0osa aikaan. Krakleeraus onnistui aivan mahtavasti. Eipä ihme, että maalari tuntee itsensä iloiseksi lopputuloksesta.

*VEKKI* kirjoitti...

Kivaa hommaa tuo krakleeraus ja hienoja teittekin. Lapselle varmasti mieluista maalaamista.

AnniK kirjoitti...

Kivoja sadepäivän touhuja! Rasiasta tuli todella hieno.

Maca kirjoitti...

Kaunis lopputulos, Mimosalla on taiteilijan geenit.

Anemone kirjoitti...

Aivan ihana rasia ja Mimosa! On taitava tyttö ♥
Voi kun minäkin kerkiäisin tehdä jotain. Päässä on vaikka mitä ideoita :)

Minä olen maalannut nyt vain kotona seiniä ja kattoja. Siis sellaisia mitkä eivat kuulu vakuutukseen :) Alkaa näyttää jo lupaavalta. Tapetit laittavat tällä viikolla. Lattiat ja saunaosasto ja keittiö vielä vaiheessa.

Varasin sinulle ne kaksi korttia. Yksi sinulla onkin tuolla kuoressa odottamassa ennestään. Katselen korttejasi kun kerkiän :)

Ihanaa kesän jatkoa sinulle !

Susanna kirjoitti...

Ja taas se teidän taiteilija on luonut upean aarrerasian! Niin kauniit värit ja perhoset!!! Ihana! Täällä on ollut sateista koko alkuviikko ja viileetä. Toivottavasti te tuotte sitten viikonloppuna tänne meille auringon mukananne, mut ukkosia ei tarvita ;)))

Sisko kirjoitti...

Kivaa askatelua ja lopputulos tosi kaunis rasia ja perhoset sopivat hyvin kristeeksi. Mimosa on nuori ja taitava!
Krakleeraus tekee ihmeitä.

Mukavaa kesää molemmille! Ukkonen ei ole mukava sääilmiö, mutta onneksi menee aina ohi ja sää kirkastuu.

Nelli L kirjoitti...

Upea rasia. Itse en ole koskaan onnistunut tuossa hommassa. Ei ole mennyt maali säröille :/

sartsa kirjoitti...

Rasiasta tuli hieno!
Teillä oli varmaan mukavaa puuhailla yhessä. :)

Silkku kirjoitti...

Ihku ihanainen tuli rasiasta, kyllä Mimiosa osaa:)

ma-te kirjoitti...

Kaunis rasia tulikin krakleerauksella ♫~☺

Nettimartta kirjoitti...

Kultainen tyttö!

Selma kirjoitti...

Tulipa hieno työ taas teiltä taiteilijatytöiltä :-)