sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Atc-kortteja

Vappu alkaakin olla jo ohi. Olipa meillä ihanat säät täällä Itä-Suomessa. Eilen  lämmintä oli 19 astetta.  Enpä muista näin ihanaa vappusäätä! Saimme haravoitua pihamaamme lopultakin eilen.
Tänäänkin oli yhtä lämmin päivä ja ajelin mieheni kanssa moottoripyörällä 400 kilometriä. Ihanaa oli ajella ja leikattu vatsanikin kesti ajelureissun. Iltaisin olen tehnyt atc-kortteja ja niitä kertyikin monta.

Jatkoin horoskooppisarjaani neljällä kortilla:


Horoskooppi 7

Horoskooppi 8 Varattu Aprikselle

Horoskooppi 9

Horoskooppi 10


Tein myös kortteja teippitekniikalla, jossa kuvan päälle laitetaan teippi, teippi kastellaan ja raaputetaan. Kun raaputettu teippi liimataan taustan päälle, raaputetut kohdat näkyvät läpi.


Kasvu Varattu Marjalle

Usko Varattu Marjalle

Kasvu 2 Varattu Ainolle

Voima Varattu Kikalle

Rauha Varattu Ainolle

Rakkaus Varattu Manumiinalle

Metsänhenki Varattu Aprikselle

Merenneito

Aavikon kukka Varattu Anemonelle


Tein myös kaksi korttia Silpputehtaan laajennusosan TJK 17 ja 18 haasteeseen
Aiheena on juhlaviikot, joten tein lehtisilpuista kahviaiheisia kortteja. Kaksi alinta korttia tulivat samalla itsestään.


Juhlavieras 1

Juhlavieras 2

Elämän valo Varattu Kaisalle

Perhosten leikki Varattu Maijalle

Kaikki kortit ovat vapaita vaihtoon. Esittelen korttini itsekkäästi ennen saamieni korttien esittelyä, koska minuulla on monta vaihtoa kesken. Sain nimittäin perjantaina upeita kortteja JaanaHV:ltä ja AliceK:lta. ISOT KIITOSHALIT HEILLE, Heidän korttinsa esittelen heti huomenna.


Laitan lopuksi valokuvia tältä päivältä

Matkalla Joensuuhun (kuva otettu ukkelin olan yli)

 Kuviä Pielisestä Lieksasta







Kuvia Nurmijärveltä



Kuvassa kaksi joutsenta





Jäät ovat melkein lähteneet ja koivuissa on aivan pienet silmut. Ihanaa ihailla tätä kauneutta.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

20 kommenttia:

Anemone kirjoitti...

Ihania taas ! Voisinko varata tuon Aavikon kukan ? Laitoin muuten jemmaan sinulle sen pöllö kortin...
Mukavaa, aurinkoista alkavaa viikkoa ! ♥

Ritva kirjoitti...

Ihania kortteja!
Kauniissa maisemissa olette ajelleet.

Apris kirjoitti...

Ihania kortteja. Varaisin Horoskooppi 8:n ja Metsänhengen. Teenkö yhden yllärikortin varaamasi kortin kaveriksi?
Ihania ajelumaisemia.

Melissa kirjoitti...

Suomen luonto on kyllä valtavan kaunis. Ja mitkä upeat kelitkin meille saatiin vapuksi.

Kix kirjoitti...

Oletpa ollut ahkera ja saanut taas paljon kaunista aikaan. Vappuajelunne varrelta otetut kuvat kelpaisivat suoraan matkailumainokseen, kauniita! Voisinkohan saada tuon Voima-kortin omakseni?

Maca kirjoitti...

Oi että olet ollut ahkera, en voi kuin ihmetellä. Hienoa!

Aurinkokujalla kirjoitti...

Valtavasti ihania kortteja. Kauniita kuvia matkanne varrelta.
Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
Hyvää alkanutta viikkoa.

aino harjula kirjoitti...

Hei!

Saisinkohan tuon Rauhan vaihdossa siihen sinulle varattuun korttiin? Tahtoisin kovin mielelläni myös tuon kasvu2, jos useamman kortin vaihto järjestyy?

RaijaAnnikki kirjoitti...

Hu huijaa miten ahkera olet.Onko tuo 10. Kauris? jos niin se passaisi minulle kun olen myöskin Kauris.Sinulla on ihania kortteja,,heikottaa ihan..

Leena kirjoitti...

Kaikki kortit niin yksilöllisiä ja kauniita mutta Usko kosketti minua syvimmältä!

Repolainen kirjoitti...

Voimaannuttavaa sinistä oikein runsaudella!! Ihana korttikooste ja kyllä vain kevät on saapunut.... luonto herännyt ja wautsi, vauhdissako olet motskarin takaakin kuvan ottanut?? Huu... GoPro kamerakin näytti olevan kiinni ohjaustangossa - sillä varmaan saa vauhdikkaita videoita?!
Ihanaa kevättä Teille!!

sirkkis kirjoitti...

Upeita kaikki. Pidän eniten utuisista monocrome kuvallisista. Ihania.
Hyvää kevään jatkoa teille motoristeille 👍

Heidi kirjoitti...

onpas kauniita kortteja taas!

Ja ihana wappusää oli täälläkin, ihanaa oli nauttia ulkoilusta.

Loreal Blondi kirjoitti...

Komeita kuvia ja komea keli! Ei voi kuin ihailla tuotteliaisuuttasi. Varmaan hyvä matka moottoripyörällä kun aurinko paistoi ja melkein kesäsää!!!

Manumiina kirjoitti...

Onko "Rakkaus" vielä vapaana? Sen toivoisin itselleni.

jaana kirjoitti...

UPEAT maisemakuvat!

Sisko kirjoitti...

Onpa hienoja kortteja ja kuvia muutenkin...
Kiitos osallistumisesta TJK-haasteeseen!

Sartsa kirjoitti...

Taas on uutta tekniikkaa ja uusia jippoja! Nää on kaikki taas upeita kerrassaan.
Kiva kun kuntosi on kohentunut noin paljon ja ihanaa kun on kevät ja kaikki alkaa taas kasvaa. Mukavaa "mopo" retkeilyä.

Susanna kirjoitti...

ooooi oiiihhh mitä ihanuus-kortteja olet taas luonut siellä! kyllä sinulla kukkii tuo luovuus aivan vallattomalla tavalla!!! Ihania oli myös nuo sinun luontokuvat! Näyttipä ihanan tutuilta nuo Pielisen kuvat. Viime kesähän meitä siellä kierrätitte ja saatiin nauttia ihanista maisemista! Odotan tätä kesää jo niin innolla kun tulette tänne! Yes! Terkkuja! ♥

Ester kirjoitti...

Upeita nuo teippikortit!