perjantai 1. tammikuuta 2016

Musiikkihaaste ja arvonta




On aika julkaista  vuoden 2016 ensimmäinen musiikkihaasteeni.
Ihanaa alkanutta Vuotta kaikille.

Upeita  ja monipuolisia töitä tuli taas haasteeseeni joulukuulle joulukiireistä huolimatta todella paljon. 

Kiitos kaikille osallistumisesta.

Joskus on vaikeaa löytää uutta haastebiisiä. Tällä kertaa ihana miniäni Mona auttoi biisin valinnassa. Pidin tästä biisistä heti sen kuultuani.


Tarkoitukseni ei ole sponsoroida ketään, vaan selailen musiikkia ja biisiksi valikoituu se, joka saa minut kuuntelemaan tarkemmin. Biiseiksi voi valikoitua joku vanhakin unohtunut biisi, joten haasteestani ei taida löytyä listaykkösiä ollenkaan. 

Tässä tammikuun 2016 haaste


Emma Salokoski Ensemble - Veden alla



Säännöt ovat entisenlaiset:
Klikkaa haastebiisin linkkiä, ja askartele, tee kortti (mikä koko vain käy) tai tee muu aiheeseen sopiva työ. Työ voi olla neule, valokuva, piirustus tai mitä vain keksitkin. Työn voit tehdä sanojen, muistojen tai tunteiden pohjalta.
Haasteen voittaja saa palkinnon, jonka kuvaan tähän postiin myöhemmin. Osallistua saa niin monella työllä kuin haluaa. Yksi työ on yksi arpa. En rajoita töiden osallistumista muihinkin haasteisiin. Räätälöin  palkinnon voittajan toiveen mukaan.

Osallistuminen tapahtuu lähettämällä viesti omasta työstä, oma blogiosoite, jossa työ on esitelty tai tehdyn jutun osoite tähän postaukseen. (Aivan kuin antaisit normaalin palautteen tähän postiin).

Blogittomat voivat osallistua lähettämällä osoitteeseen bmpiironenatgmail.com kuvan työstään. Lisään nimen tähän postaukseen itse


Osallistumisaikaa haasteeseen on 31.1.2016 saakka. (koko päivä)
Suoritan arvonnan osallistuvien töiden kesken 01.02.2016
Tein sivupalkkiin linkin linnun kuvaan, johon laitan uusimman haasteeni.

 

Odottelen iloisena ja jännityksellä töitänne.


Joulukuun arvonta:

Arvontakannusta nousi arpa, jossa lukee 


Sartsa blogista Sartsan soolosilmukat

Ottaisitko yhteyttä bmpiironen @ gmail.com  (kaikki yhteen)
ja kertoisitko palkintotoiveesi.


Jälkikirjoitus


Vilautus palkinnosta


18 kommenttia:

Saassa kirjoitti...

Onnea, onnea Sartsalle :-D

Kaunis laulu on tammikuun haasteeseen. Nyt voisi yhdistää "vasemman tai piirtokäden" teemakuun haasteeseen.

Tanja kirjoitti...

Taidanpas osallistua tähän haasteeseen. Mukavaa alkanutta vuotta!

Saassa kirjoitti...

Mukana ollaan :-)http://maahisenkolo.blogspot.fi/2016/01/enkulin-musiikkihaasteen-tammikuun.html

Sartsa kirjoitti...

Jippii, jippii, jippii...
Kiitos onnettarelle. :)
Uusi kappale on minunkin lempikappaleitani.

sirkkis kirjoitti...

Minä niin tykkään tehdä vedenalaisia juttuja.
Näet tulkintani teemaan TÄÄLLÄ.
Kiitos haasteesta. Hyvää jatkoa kaikille!

sirkkis kirjoitti...

Täältä jo toista pukkaa...
Voit nähdä tuotokseni HERE.

Ulla kirjoitti...

ATC tehtynä.

Armiida kirjoitti...

Tehty on yksi atc.
http://armiida.vuodatus.net/lue/2016/01/enkulin-musiikkihaasteeseen-1

RaijaAnnikki kirjoitti...

Täällä kortti.Postasin samaan muiden kanssa.http://korttihurahdus.blogspot.com.es/2016/01/atc-ekat-talle-vuodelle.html Jsko kelpaa haasteeseen.

Liplatus kirjoitti...

Kiitos Enkulin käsitytöt haaste vinkistä.
Olen mukana "Pinnan alla" kuvamanipuloinnilla.
Löytyy täältä: http://askeleet-tarja.blogspot.fi/2016/01/pinnan-alla.html

Beate56 kirjoitti...

Tykkään tästä kappaleesta ja otanpa osaa haasteeseen. Askarrella en osaa muuta kuin tällä koneella :).
Työ löytyy http://varjoistavaloon.blogspot.fi/2016/01/musiikkihaaste-esemble-veden-alla-emma.html
Mukavaa pakkaspäivää sinulle.

Lissukka kirjoitti...

Blogissani vastaus haasteeseen :)

Sartsa kirjoitti...

Tällä mukaan: http://piccolo.vuodatus.net/lue/2016/01/pikalapaset

Selma kirjoitti...

Vastaan haasteeseen blogissani olevalla työllä. Se löytyy TÄÄLTÄ

EstherH. kirjoitti...

Tulin jälleen mukaan omalla tulkinnallani joka löytyy blogistani, kaunis kappale :)

http://kortteillaan.blogspot.de/search/label/enkulin%20musiikkihaaste

Maca kirjoitti...

Täällä korttini.

Anemone kirjoitti...

Blogissani on kortteja haasteeseen :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana! Ehdin sittenkin<3

http://noorajatuukka.blogspot.fi/2016/01/musiikkihaaste.html?m=1

Täältä löytyy minun työni:)