tiistai 1. joulukuuta 2015

Musiikkihaaste ja arvonta




On aika julkaista musiikkihaasteeni joulukuulle.

Upeita  ja monipuolisia töitä tuli taas haasteeseeni marraskuulle joulukiireistä huolimatta todella paljon. 

Kiitos kaikille osallistumisesta.

Joulukuussa on tapanani käydä RaskastaJoulua konsertissa. Tänä vuonna konsertit ovat lähipaikkakunnillamme arki-iltaisin, joten en työkiireiltäni päässyt osallistumaan. Siispä bongasin suuren idolini Tony Kakon esittämän joululaulun iloksenne. Tarkoitukseni ei ole sponsoroida ketään, vaan selailen musiikkia ja biisiksi valikoituu se, joka saa minut kuuntelemaan tarkemmin. Biiseiksi voi valikoitua joku vanhakin unohtunut biisi, joten haasteestani ei taida löytyä listaykkösiä ollenkaan. 


Tässä joulukuun 2015 haaste


Tony Kakko - Pieni Rumpali



Säännöt ovat entisenlaiset:

Klikkaa haastebiisin linkkiä, ja askartele, tee kortti (mikä koko vain käy) tai tee muu aiheeseen sopiva työ. Työ voi olla neule, valokuva, piirustus tai mitä vain keksitkin. Työn voit tehdä sanojen, muistojen tai tunteiden pohjalta.
Haasteen voittaja saa palkinnon, jonka kuvaan tähän postiin myöhemmin. Osallistua saa niin monella työllä kuin haluaa. Yksi työ on yksi arpa. En rajoita töiden osallistumista muihinkin haasteisiin. Räätälöin  palkinnon voittajan toiveen mukaan.

Osallistuminen tapahtuu lähettämällä viesti omasta työstä, oma blogiosoite, jossa työ on esitelty tai tehdyn jutun osoite tähän postaukseen. (Aivan kuin antaisit normaalin palautteen tähän postiin).

Blogittomat voivat osallistua lähettämällä osoitteeseen bmpiironenatgmail.com kuvan työstään. Lisään nimen tähän postaukseen itse


Osallistumisaikaa haasteeseen on 31.12.2015 saakka. (koko päivä)
Suoritan arvonnan osallistuvien töiden kesken 01.01.2016
Tein sivupalkkiin linkin linnun kuvaan, johon laitan uusimman haasteeni.

 

Odottelen iloisena ja jännityksellä töitänne.


Marraskuun arvonta:

Arvontakannusta nousi arpa, jossa lukee 


Maahinen blogista Maahisen kolo 

Ottaisitko yhteyttä bmpiironen @ gmail.com  (kaikki yhteen)
ja kertoisitko palkintotoiveesi.

Jälkikirjoitus

Vilautus palkinnosta


15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Maahiselle ja KIITOS taas uudesta haasteesta :-)

Anemone kirjoitti...

Onnea Maahiselle !
Nyt minä kerrankin olen nopea ja laitoin blogiini tekeleeni haasteeseen :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥ihanaa joulukuuta!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Onnea Maahiselle.Kiva uusi haaste.Hyvää joulukuuta.

Saassa kirjoitti...

OI ihanuus, mikä onnenpotku :-) Tämä oli toinen voitto tänä syksynä, uskomatonta.
Viime kuussa voitin SusuPetalin maalauksen ja nyt täällä. Kiitos, laitan mailia :-)
Uusi kappale taas ihana :-)

Unknown kirjoitti...

nämä musiikkihaasteesi ovat tosi hauskoja vaikka en olekaan saanut aikaiseksi ottaa osaa niihin.nyt olen sählännyt vaan näiden Joulukorttien kanssa. saapa nähdä mihin yllän niiden jälkeen...
iloista Joulun odotusta!

Ulla kirjoitti...

Olen mukana.

Sartsa kirjoitti...

Mukana.
http://piccolo.vuodatus.net/lue/2015/12/hylsyja-ja-haitareita

Repolainen kirjoitti...

Ihanuus mikä haaste... jopa oli tulkinta - kiitos siitä!!

Hyvää Itsenäisyyspäivää Ystäväiseni!!
Tässä kortti räätälöitynä haasteeseesi!
http://pirjonpaivienpiristysta.blogspot.fi/2015/12/pieni-rumpalipoika.html

Sartsa kirjoitti...

Miä aattelin osallistua arvontaan könttänä, eli 1 arpa per könttä. :) No jos kaikista tulee arpa, niin siinä oli yks haitarikirja ja 2 hylsykirjaa. :)
Kiito ja mukavaa joulunalusaikaa.

Maca kirjoitti...

Rumpalipoika on tehty!

KataMaria kirjoitti...

Postauksen viimeisellä kortilla osallistuttu haasteeseen!
http://katamariantekemiset.blogspot.fi/2015/12/jouluiset-5-762015-paivan-kortit.html

RaijaAnnikki kirjoitti...

Mukana soittelemassa rumpua http://korttihurahdus.blogspot.com.es/2015/12/rumpalipoika.html

Eemeli kirjoitti...

Joulukortilla mukaan myös tämän kuun haasteeseen :)

Loreal Blondi kirjoitti...

Melekin viime hekellä mukaan haasteeseen ATC-kortilla pieni rumpalipoika kuusenkoriste.
http://talkkio.blogspot.fi/2015/12/pieni-rumpalipoika-atc.html
Mukavaa loppuvuotta ja etenkin uuden alkua!