maanantai 28. joulukuuta 2015

Muistikirjat

Sain joululahjaksi ihanan yllätyksen TarjaK:lta. Lupasin tehdä muistikirjasta oman postauksen, koska kirja on niiiiin IHANA....

Muistikirja on koristeltu upeilla metallikoristeilla, jotka liikkuvat. Kirjan taustapahvi on upeasti steampunk-henkinen ja upea enkeli on kaunis ja kuparinhohtoinen.


Etukansi

Lähikuva enkelistä ja metallikoristeesta

 
Takakansi, jossa kellon viisari liikkuu




Lähikuva kellosta


Muistikirjassa on kynä kivasti aina mukana


Melkein pyörryin kun sain tämän ja minulla ei ollut mitään. Innostuin kuitenkin steampunkista, ja yritin tehdä Tarjalle vastalahjaksi samantyyppisen kirjan. Posti yllätti positiivisesti, koska vei kirjeeni päivässä perille ja kirjani ehti kuin ehtikin Jouluksi Tarjalle.

Tässä minun kirjani, jonka maalasin akryylimaaleilla mustalle kirjan pahvikannelle. Käytin mömmöjäni ja liimailin koristeita ja yritin tehdä metallin näköistä pintaa. Voinpa sanoa, että tämä steampunk vei minut mennessään.

Etukansi

Takakansi

Kirja on vähän hassu avattuna


Kirjaa on vaikea skannata, koska yritin tehdä työhön kerroksia ja leikkasin paksusta pahvista korotusosan tuohon maalattuun pintaan ja tein pahvista itse rattaita. Osa rattaista on metallisia - samoin koristeista osa metallikoristeita.

Yksityiskohta etukannesta

Tosi vaikea kuvattava

Takakansi

 
Kirjastani tuli kuparin musta. Jostain syystä miellän metallin aina ruosteenruskeaksi. Ihanaa oli mömmöillä maaleilla. Innostuin jopa tuunailemaan muutaman vanhan atc-korttini metalliteemalla. Esittelen korttini myöhemmin.

Kiitos ihanalle Tarjalle muistamisesta ja ihanasta yllätyksestä. Laitoin Tarjan lähettämät kortit edelliseen postiini esille.

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja muistathan, että musiikkihaasteeseeni on aikaa osallistua kuun loppuun saakka.

17 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Upeita kirjoja kumpikin! Hienot.

Kirsti kirjoitti...

Hienoja kirjoja ♥

Susanna kirjoitti...

Upeat molemmat!!! Huomasin,että olit varannut minulle valkoisen poron, joten käyppäs katsomassa blogissani jos löytäisit vaihtaria...

Saassa kirjoitti...

Ihanan tyylikkään muistikirjan saitkin :-)
Omasi on myös valtavan upea. Nuo steampunk- työt ovat kiehtovia.

Silkku kirjoitti...

Kyllä kyllä kyllä... Täällä ihailen kättesi työtä! Tarjalta saatu kirja on hieno, mutta kyllä tuo sinun tekemä kirjasi on sitten tosi hieno;) Niin eikö olekkin kiehtova tuo steampunk tyyli, tykkään itsekkin kovasti;) Olet todella saanut esille kaikki yksityiskohdat ja rattaat olet siis tehnyt itse, wau! Olet todella nähnyt vaivaa lahjan tekoon ja Tarja on varmasti mielissään. Olet todella taitava ♥

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tein itse osan rattaista ja koristeista. Käytin myös metallisia rattaita ja olen aivan höperönä noihin Tim Holzin metallikoristeisiin. Tuo niittisauma on tavallinen puolihelminauha, jonka maalasin. Käytin myös lukon osia ja kaikkea tilpehööriä mitä löysin. Paksu pahvi on kiva, koska saa tehtyä kolmiulotteisuutta. Esimerkiksi takakannen iso ratas on koholla, vaikka en saanut oikein kuvattua sitä. Toivottavasti Tarjalle on iloa kirjastani

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥todella kauniita!

Melissa kirjoitti...

Vitsit miten hienoja :)

Tarina kirjoitti...

Kauniita kirjoja molemmat.
Mukavia välipäiviä!

kosotäti kirjoitti...

Upea

Arja L kirjoitti...

Kyllä ovat silmiä hivelevän kauniita :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan super kauniita molemmat !

Anonyymi kirjoitti...

Ovatpa joulupukin apulaiset nyt ahkeroineet. Nämä ovat kyllä olleet oikeita taiteilijatonttuja. Todealla upeita. Uusi vuosi tuo varmaan runoja kirjaasi, olisi kiva saada lukea niitä me muutkin.

Upean lahjan sait ja ajattele, mitä se innosti sinut tekemään. Pinta näyttää ihan nahalta. Paksua ja kaunista. Hienot kannet kummallakin.

sirkkis kirjoitti...

Upeaa käsityötaidetta. Onnen tyttö olet, kun olet onnellinen omistaja.
Paljon uusia ideoita, terveyttä ja hyvää mieltä toivon sinulle Enkuli-ystäväni uudelle vuodelle 2016 oxo
Sirkkis

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Vau! Todella kauniita molemmat! :)

Sartsa kirjoitti...

Hurmaavia ytksityiskohtia.

Selma kirjoitti...

Steampunk koukuttaa, se on niin jänskää. Todella upea tuo sinun tekemä kansi. Ihan mahtava siis :-)