sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Ihanaa Joulun Taikaa Kaikille

 
 
 





Hiljennyn läheisteni kanssa Joulun viettoon.


Metsämökin joulu

Mökki on pieni, kaukana sydänmailla,
keskellä korven, kuusien naavaisten,
Joulu on sentään, oppaita, teitä vailla,
ihme ja kumma, löytänyt sieltä sen.

Himmeli hohtaa alla karstaisen katon,
takassa palaa valkea verraton.
Silmissä lasten kirkkaus sanomaton
tullessa aattoillan syttynyt on.

Sauna on käyty, päällä on puhdas paita,
kynttilä palaa laudalla akkunan.
Kuutamo kattaa tuttuja metsämaita,
Sadutar istuu vaunuissa Otavan.

Isä on juuri ottanut paikaltansa
ihmeitten kirjan, suuren ja arvokkaan,
lukenut, kuinka kaukainen idän kansa
syntymävirttä kuunteli Messiaan.

Sydämet valtaa tarina ihmeellinen,
riemua täynnä valtimo lyö ja lyö.
Kirkas on kuulto lapsensilmien sinen,
Kirkas ja kuulas on pyhä jouluyö.

Kirkas ja kuulas on sävel jouluvirren,
-lapsien äänet kaikuvat kirkkaimmin.
Kirkkaina alla matalan kurkihirren
hohtavat soljet kultaisen himmelin.

Joulu on tullut! Ulkona kuutamolla
satuja hiipii nurkista kurkistain.
Hyvä on silloin nukkua permannolla,
uinua päällä olkien tuoksuvain.
---

Mökki on pieni, kaukana sydänmailla,
keskellä korven, kuusien naavaisten.
Joulu on sentään, oppaita, teitä vailla,
ihme ja kumma, löytänyt sieltä sen.



Toivotan kaikille ihanille lukijoilleni
Tunnelmallista ja Rauhaisaa Joulun aikaa

43 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Kiitos kiitos! Sinulle ja läheisillesi oikein lämminhenkistä, rauhallista Joulua!

Lissukka kirjoitti...

Kaunista ja Herkkää Joulunaikaa!

Jaana H-V kirjoitti...

Kiitos samoin!!!

sini kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle, levollista joulunaikaa!

Ulla kirjoitti...

Kiitos,samoin sinulle!

Sisko kirjoitti...

Kiitos! Oikein hyvää joulua ja rauhaisaa sinne myös! Oikein kauniit kuvat ja jouluinen runo.

Liisa kirjoitti...

Kiitos samoin, leppoisaa joulunaikaa!

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Kiitos ja samoin sinulle ihana enkuli <3

Susanna kirjoitti...

Kiitos samoin ihanaa joulunjuhlaa teidän poppoolle ♥

Nettimartta kirjoitti...

Kiitos, samoin sinulle!

kosotäti kirjoitti...

Oikein rauhaisaa ja siunattua joulua siulle ja rakkaillesi.

Emilie kirjoitti...

Oikein ihanaa ja kaunista joulua teille!

SailaMaarit kirjoitti...

Kiitos, ja hyvää joulua!

Liplatus kirjoitti...

Ihana talvinen tunnelma.

Kiitos,
Sinulle myös joulun iloa ja rauhaa oikein paljon!

Ester kirjoitti...

Rauhallista Joulua myös sinulle ja perheellesi.

sirkkis kirjoitti...

Tunnelmallista Joulua sinulle ja läheisillesi.
Toivotaan, että sen kruunaa valkea lumipeite siellä Karjalan mailla.
Täällä tuskin lunta nähdään.
Halit,
Sirkkis

Anonyymi kirjoitti...

Leppoisaa joulun aikaa!

ritva kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle hyvää joulua:)

Irma kirjoitti...

Kiitos samoin sinulle Hvää joulua :)

Eija kirjoitti...

Rauhaisaa joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta teille :))

Omppumato kirjoitti...

Oikein ihanaa joulua!

Loreal Blondi kirjoitti...

Rentouttavaa joulunaikaa!
Hieno sininen joulukuva ja herttainen runo.Kiitos niistä.

TeSa kirjoitti...

Rauhaisaa ja mukavaa joulun aikaa myös sinulle.

Silkku kirjoitti...

Rauhallista ja tunnelmallista Joulua ♥♥♥

Seijasisko kirjoitti...

Ihanaa Joulua Sinulle!

Tarja kirjoitti...

Ihanaa Joulua!

intsu kirjoitti...

Rauhaisaa ja Ihanaa Joulunaikaa Sinulle perheinesi!

Tuulento kirjoitti...

Rauhallista joulunaikaa sinulle!

Sartsa kirjoitti...

Mukavaa joulunaikaa sinulle ja kiitos kuluneesta vuodesta. Blogisi on inspiroinu minutkin askartelemaan mm. niitä hylsykirjoja, joita värkkäilin joulukorteiksiki lähipiirille. Lisäksi musa-arvonta kuukausittain on ollu mukava idea. Pidähän joulumieli korkealla ja uuteen vuoteen uusin, luovin inspiraatioin.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää joulua sinulle ja perheellesi.

Tunnelmallinen, harras runo ja hieno maisema!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa joulua enkulille ja perheelle <3

Taru kirjoitti...

Kiitos samoin, rauhallista joulua teille ♥

Taija kirjoitti...

Rauhallista Joulunaikaa Sinulle! Askarrellaan taas pyhien jälkeen :)

Milla kirjoitti...

Oikein hauskaa joulua sinullekin! :)

Smirgeline kirjoitti...

Oikein Hyvää Joulua!

Repolainen kirjoitti...

Tunnelmaa, tuoksua,
Joulun taikaa,
riemua ja yhdessäolon aikaa!!

Heleena kirjoitti...

Ihanat jouluiset kortit! Aivan huokuvatjoulutunnelmaa, noita voisin ihastella, vaikka miten pitkään...
Rauhaisaa ja tunnelmallista Joulun aikaa!

Armiida kirjoitti...

Hyvää ja tunnelmallista Joulua!

Saassa kirjoitti...

Oikein hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi Enkuli <3

Marjut kirjoitti...

Oikein hyvää joulua sinulle ja perheellesi!

Tuulikki kirjoitti...

Hyvää Joulua sinulle myös.

Pirena kirjoitti...

Rauhallisia joulunpyhiä!

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Kiitos rakas ystävä ihanasta jouluylläristä! Sinä hemmottelit meitä todella!