torstai 29. lokakuuta 2015

Atc-kortteja

Olen askarrellut tällä viikolla iltaisin kortteja, joita en ole ehtinyt laittaa blogiini esille. Eilen olin sairaalareissulla Joensuussa ja sain huojentavat uutiset. Kiitokset kaikille enkeleistänne, ne ovat mukanani ja apunani.

Tässä hassut korttini. Nämä ovat kaikki vapaita vaihtoon. Vaikka nuo höyhenet menevät kortin reunan yli, kortit mahtuvat toki säilytystaskuun. Käytin kortteihin akryylimaaleja, tusseja, kiilteitä, koristeita, pitsejä ja höyheniä


Shamaani 1/5 Varattu RaijaAnnikille

Shamaani 2/5 Varattu RaijaAnnikille

Shamaani 3/5

Shamaani 4/5 Varattu Maahiselle

Shamaani 5/5

Nämä kaksi viimeistä ovat mehiläisvahatöitäni, jotka olen tehnyt silitysraudalla. Käytin reunoihin hopeanauhaa ja hopeista pitsiä. Hopean kiilto ei näy skannatussa kuvassa.


Merenpoukama Varattu Maahiselle


Ihana valo Varattu Ainolle


Taisin jäädä noiden shamaanien koukkuun. Pakko jatkaa tuota sarjaa vielä. Viimeisestä shamaanista 5/5 tuli tuollainen rumankaunis ja mietin, kehtaako sitä edes julkaista. Pakko oli kuitenkin, koska hän katsoi niin vetoavasti mustilla silmillään (hihhiii)

Mukavaa loppuviikkoa kaikille ja huomaathan, että musiikkihaasteeseen on aikaa osallistua kuun loppuun saakka.

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille.


25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voimia ja haleja kovasti enkulille<3

Armiida kirjoitti...

Ihania, sekä kortit että uutiset.

Irma kirjoitti...

Tosi kaunita kortteja taasen. Hyvää Pyhäinpäivää :)

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiva ja ihana juttu että elämä hymyilee....oi saisinko nuo 1 ja 2.kaikki on niin hurmaavia.Teen jossain vaiheessa kortteja niin saat katsella vaihtareita.hyvää pyhäinpäivää.

Kirsti kirjoitti...

ihanat uutiset ja kortit on upeita ♥

Anonyymi kirjoitti...

so phantastic! P.

Saassa kirjoitti...

Nämä on todella kiehtovia, ihania,,,ja ja ja...
Saisinko minä tuon 4.
Sillä on niin velmu ilme, ettei paremmasta väliä
ja Merenpoukaman toivoisin myös, elleivät ole jo varattuja.

Julkaisen tänään jossain välissä omani, kun en ole aiemmin ehtinyt :-)
Iloista päivää :-)

intsu kirjoitti...

Voi että sinä olet kyllä mestarien mestari korttien teossakin. ja voi miten upeita nuo mehiläisvahatyöt!

Emilie kirjoitti...

Aivan ihania! Tosin nuo naamiot voivat vähän pelottaakin :) Mehiläisvahatyötä olis kiva oppia!

maiju kirjoitti...

Upeita kortteja. Näistä huokuu oikein taiteellisuus.

EstherH. kirjoitti...

Ihanaa että sait hyviä uutisia!!!
Aivan mahtavia nämä kortisi ja tuo kuumavahatyösi,huh kun kiehtovia! Alat vaan tekemään kuumavahailua Taidevaihtoon niin saan hypisteltävää..jos kerkiin varaamaan ennen muita :)

Hyvää viikonloppua ja pyhäinpäivää.

aino harjula kirjoitti...

Olisiko tuo Ihana valo vielä vapaa? Varasin sinulle Jossain on tie -kortin.

Jaana H-V kirjoitti...

Ihania kortteja kerrassaan!!!!

Leena kirjoitti...

Huikean Hienoja! Hyvää Pyhäinpäivää myöskin Sinulle!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Et ole varannut minulta vielä yhtään. Ei ole paljon esilläkään.Olen tekemässä uusia.Yritän laittaa ensiviikolla joku päivä esille.Vinkkaan sitte.Ei ole kiirettä postittaa kun olen edelleen reissussa.Niin ja unohdin osoitekirjan kotiin jos laitat sp.osoitteesi.Kiitos ja hyvää viikonloppua.

Anonyymi kirjoitti...

Tilanne näkyy kyllä naamioiden ilmeissä. Kaikissa on vienoa hymyä ja se on hienoa nähdä. Sisäinen hyvä olo heijastuu silmistä ja suusta.
Upeita kortteja!
Oikein hyvää viikonloppua sinulle, rentoudu ja rauhoitu :-)

Minz kirjoitti...

Onpas upeat kortit! Höyhenet tuovat eloa ja lisäävät kolmiulotteisuutta. Hieno keksintö!

Upeaa Pyhäinpäiväviikonloppua!

sirkkis kirjoitti...

Täällä sinun upeassa blogissa tapahtuu niin paljon, etten perässä pysy... Uskomattoman mahtavat ATCt olet taas tehnyt. Oi tuota koristusten upeutta!!
Hyvää Pyhäinpäivän viikonloppua sinulle Enkuli xxx
Sirkkis

Täti Punainen kirjoitti...

Upeita kortteja! ♥
Voimia arkeen!
Ja hyvää pyhäinpäivää!

Pirena kirjoitti...

Samoin sinulle Rauhallista Pyhäinpäivää!
Itselläni on niin monta angoramyssyä etten ehdi kaikkia talven aikana edes pitää. Niissä kun on suosikkivärejä joita tulee pidettyä. Vaan tuota mustaa en päähäni laittaisi kun tykkään punaisesta. Yksi jonka olen testannut tuolla angoramyssyllä, niin on hyvä sademyssy. Ei kastu hiukset kun ei mene vesi helpolla läpi.

Nonnu Neuloja kirjoitti...

Kauniita ovat :) 4/5 varsinkin.

Tiia Koivusalo kirjoitti...

<3 hyville uutisille <3 <3 <3 <3

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥♥♥-nämä Sinulle!

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Kiva kuulla että sait hyviä uutisia!
Upeita kortteja :)

Susanna kirjoitti...

Aivan ihania!!!! ♥♥♥