lauantai 1. elokuuta 2015

Musiikkihaaste ja arvonta



 


Heinäkuukin oli todella sateinen ja kolea.  Sitä jotenkin vieläkin odottaa kesän saapumista, koska aurinko puuttuu. Kasvit toki kasvavat ja rehottavat, koska kerrankin tulee kastelua kunnolla.


Ihanasti tuli osallistujia heinäkuun haasteeseen. Olen taas saanut ihailla huikean upeita töitänne. Kiitos kaikille osallistumisesta.

Musiikkihaasteeni tarkoitus ei ole sponsoroida ketään artistia, vaan selailen musiikkia ja biisiksi valikoituu se, joka saa minut kuuntelemaan tarkemmin. Biiseiksi voi valikoitua joku vanhakin unohtunut biisi, joten haasteestani ei taida löytyä listaykkösiä ollenkaan.  Tällä kertaa  laitankin haastebiisin, joka on soinut aikaisemminkin haasteessani. Tähän on erityinen syy, koska poikani Marko ja ihana Mona menevät naimisiin. 

Tässä tulee elokuun 2015 haaste

Janne Raappana Kaksi Onnellista1



Musiikkihaasteen säännöt ovat entisenlaiset:


Klikkaa haastebiisin linkkiä, ja askartele, tee kortti (mikä koko vain käy) tai tee muu aiheeseen sopiva työ. Työ voi olla neule, valokuva, piirustus tai mitä vain keksitkin. Työn voit tehdä sanojen, muistojen tai tunteiden pohjalta.
Haasteen voittaja saa palkinnon, jonka kuvaan tähän postiin myöhemmin. Osallistua saa niin monella työllä kuin haluaa. Yksi työ on yksi arpa. En rajoita töiden osallistumista muihinkin haasteisiin. Räätälöin palkinnon voittajan toiveen mukaan.

Osallistuminen tapahtuu lähettämällä viesti omasta työstä, oma blogiosoite, jossa työ on esitelty tai tehdyn jutun osoite tähän postaukseen. (Aivan kuin antaisit normaalin palautteen tähän postiin).

Blogittomat voivat osallistua lähettämällä osoitteeseen bmpiironenatgmail.com kuvan työstään. Lisään nimen tähän postaukseen itse



Osallistumisaikaa haasteeseen on 31.08.2015 saakka. (koko päivä)
Suoritan arvonnan osallistuvien töiden kesken 01.09.2015
Tein sivupalkkiin linkin linnun kuvaan, johon laitan uusimman haasteeni.

 

Odottelen iloisena ja jännityksellä töitänne.

Heinäkuun arvonta


Arvontakannusta nousi arpa, jossa lukee


Kata Maria, blogista Tekemisiä & Touhuja

Otatko yhteyttä osoitteeseen bmpiironenatgmail.com ja kerrotko, minkälaisen palkinnon toivoisit.
(askartelutarvikkeita, lankoja, kankaita....muuta?) 


Jälkikirjoitus

Vilautus palkinnosta
 

26 kommenttia:

Lissukka kirjoitti...

Onnea voittajalle! Paljon Onnea myös tulevalle hääparille :D Minulla on jotain häikkää koneessa, ettei äänet kuulu. Toivottavasti jaksaisin jotenkin osallistua haasteeseen.

Maahinen kirjoitti...

Onnittelut voittajalle :-) Ihanaa, teillä hääjuhlat tulossa :-)

Sartsa kirjoitti...

Onnea voittajalle ja paljon onnea tulevalle hääparille ja vanhemmille.
Kappaleen kuuntelu täytyi jättää tällä erää kesken, kun oli jopa liian tunnerikas. En muista tätä ennen kuulleenikaan.

Maca kirjoitti...

Kortti tehty. Onnea koko perheelle /molemmille.

Eija kirjoitti...

Hääjuhlat ovat aina ihania. Tämä kappale esitettiin poikani häissä ja tunteet nousivat pintaan sitä kuunnellessa. Onnea!
Kortti on tehtynä ja näytillä blogissani http://paperifani2.blogspot.fi/2015/08/musiikkihaaste.html

Arja L kirjoitti...

Onne hääparille ja vanhemmille <3
Tunteiden vallassa itsekkin kolmen atc-kortin sarjaa tein.
Täältä löytyvät http://arja-l.blogspot.fi/2015/08/enkulin-musiikkihaaste-elokuu-2015.html

Ulla kirjoitti...

Mukana ollaan!

Uuna kirjoitti...

Tässä alkajaisiksi neljä korttia. Myöhemmin tulee vielä muutama, niistä voit valita muiston tästä haasteesta jos haluat.

Uuna kirjoitti...

Unohdin antaa tarkan osoitteen:
http://uunasyr.blogspot.fi/2015/08/musiikkia-ja-metallia.html

Armiida kirjoitti...

Kaunista musiikkia, johon tein minäkin oman korttini joka löytyy täältä: http://armiida.vuodatus.net/lue/2015/08/enkulin-musiikkihaaste

Maahinen kirjoitti...

Kaunis ja herkkä kappale, josta tein minäkin kortin
http://maahisenkolo.blogspot.fi/2015/08/enkulin-musiikihaasteen-82015.html

alice k. kirjoitti...

Kaksi korttia täällä - hieman erilaisia...
http://yellowhousestudio.blogspot.fi/2015/08/onni-itkettaa-happiness-makes-you-cry.html

Apris kirjoitti...

Menneen ajan häätunnelmissa oma korttini täällä:
http://apris-askartelunurkka.blogspot.fi/2015/08/enkulin-musiikkihaaste-82015.html

Sude kirjoitti...

Minun pussailevat apinani haluavat mukaan haasteeseen =)
http://sudensilmukat.blogspot.fi/2015/08/pussailevat-apinat.html

Sartsa kirjoitti...

Pienistä pojista ne isotkin miehet kasvaa. Ja tytöt. Näillä sukilla mukaan arvontaan. :)

Sartsa kirjoitti...

Siis näillä:
http://piccolo.vuodatus.net/lue/2015/08/vauvan-polvisukat

Armiida kirjoitti...

Pienen pojan haaveita neliökortin verran vielä haasteeseesi.
http://armiida.vuodatus.net/lue/2015/08/enkulin-musiikihaasteesen-neliokortti

Pirjo kirjoitti...


Täältä löytyy kortti ihanaan musiikkihaasteeseesi
http://pirjonpaivienpiristysta.blogspot.fi/2015/08/kaksi-onnellista.html#comment-form

Ideoin korttitekstin musiikkisi mukaan,
kuuraketinkin jo stanssasin korttiin, mutta en löytänyt sille sopivaa paikkaa, joten jäi odottamaan toista "kuulentoa"!

Ihanaa viikonloppua Sinulle!!

Kati kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa osallistun tähän musiikkihaasteesen. Kortti löytyy täältä: http://kasunkortit.blogspot.fi/2015/08/enkulin-musiikkihaaste-82015.html

Loreal Blondi kirjoitti...

Ihan ensiksi: ONNEA sekä hääparille, että vanhemmille!
Sitten haasteeseen. Tein kortin ja se löytyy täältä: http://talkkio.blogspot.fi/2015/08/kultauskokeilukortti.html

Eme kirjoitti...

Onnea onnea sekä hääparille että vanhemmille! Ja kiitos kivasta haasteesta! Haasteeseen tein ATC-kortin. Linkki on tässä:
http://emensyherot.blogspot.fi/2015/08/enkulin-musiikkihaaste.html

noora jaakkola kirjoitti...

Mukana ollaan! Jostain syystä en saa nyt tuota linkkiä laitettua joten laitan vaan blogin osoitteen tähän.. www.noorajatuukka.blogspot.fi
Ps. Erityisen mukava, kun haasteeseen voi osallistua myös blogittomat :) siskoni ainakin jo kiinnostui asian tiimoilta!

Anemone kirjoitti...

Onnea hääparille ja vanhemmille ! Häät ovat ihania juhlia ja vallankin kun omista lapsista on kyse ♥
Tein pitkastä aikaa alusta asti Atc-kortteja...ja tulikin monta `pusukorttia` haasteeseen :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Mapamassu lähetti sähköpostiini kuvan kahdesta upeasta työstään, joten on mukana kahdella arvalla arvonnassa.

Saila kirjoitti...

Mukana atclla elokuun haasteessa :)

Napamassu kirjoitti...

Laitoin sinulle kanssa s-postiin omat työni, nyt kuitenkin sain vihdoin perustettua blogin joten kirjoitinpa siitä blogiinikin. :)

Blogini on: napamassu.blogspot.com