perjantai 24. heinäkuuta 2015

Taiteiluja

Mimosa teki äidille yllätyksiä, jotka saan julkaista vasta nyt jälkikäteen. Maalaaminen ja muovailu on Mimosan lempipuuhaa. Ostin kaupasta itsekovettuvaa massaa, joka on saven väristä. Olen itse ollut kipeänä, joten Mimosalle annoin ajan kuluksi eteen tämmöisen massamöykyn, josta Mimosa kaulitsi levyn. Hän paineli kuvioita levyn pinnalle ja silloin sattuma puuttui peliin. Mimosan helmilaatikko putosi vahingossa lattialle ja helmet piti kerätä talteen, joten Mimosan päässä syttyi jälleen uusi idea.





Äidille tulevassa työssä sydän on tärkein.


Hän paineli helmiä massaan ja ne kiinnittyivät massan kuivuessa lujasti kiinni. Sanoisinko, että onpa mummotettava todella luova.

Toinen isotöinen projekti syntyi puulaatikosta, jonka löysin kirpparilta 2 eurolla. Tässä  työssä meni aikaa, koska oli pakko odotella maalien ja liimojen kuivumista. Minä autoin Mimosaa teippaamalla rasian lasikanteen paperin päälle, että työ sujuu paremmin. Maalasin myös rasian sisäkannen reunat, koska käytin teippiä saadakseni suorat reunat. Muuten rasia on kokonaan Mimosan käsialaa.


Ankaraa keskittymistä, liima on levitettävä tarkasti

Teimme savesta ruusunlehtiä ja Mimosa liimasi niitä,  joulukuusen koristeen, simpukoita ja silkkikukkia rasiaan


Mimosa maalasi rasian ulkopuolen kokonaan valkoiseksi ja peitti koristeetkin valkoisella värillä. Rasian sisäpuoli jäi puun väriseksi. Kun rasian maali oli kuivanut, Mimosa  töpötteli kultamaalia koristeiden päälle. Osallistuin pitelemällä maalilautasta ja kultamaali suihkittiin sinne tänne tosi touhukkaasti.


Tässä valmis rasia. Huomaa riisiryynit, jotka Mimosa halusi liimata koristeeksi

Lähikuva koristeista ja kultamaalista




Kuten huomaatte, ei 5-vuotias ole liian pieni käyttämään maaleja ja liimaa. Mimosan piti tietenkin paketoida äidin lahjat lahjapaperiin. Voi sitä jännitystä kun hän antoi paketit äidille. Mimosa taisi tosin itse repiä lahjapaperit auki kun ei malttanut jännitykseltään odottaa äidin reaktiota. Äidiltä pääsi onnen itku Mimosan taideteokset nähdessään. Ihanaa nähdä lapsen innostunut työskentely, ilo onnistumisesta sekä nimenomaan antamisen ja ilahduttamisen ilo.

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille.

17 kommenttia:

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Onpa näppärä likka!

Eija kirjoitti...

Lasten askartelua on ihana seurata, kun heitä ei mitkään "säännöt" rajoita, joita meillä aikuisilla usein on. Taitava ja luova tyttö :)
Laitan sinulle s-postia atc vaihtareista.

Mammutti kirjoitti...

Kyllä on taitava tyttö! Varmasti kumpikin nautitte tekemisestä.
Lapset osaa tehdä uskomattoman hienosti askarteluja kunhan annetaan mahdollisuus ja juurikin se, ettei toiminta ole liian ohjattua, vaan aineet annetaan ja toteutuksen saa itse suunnitella.

Anonyymi kirjoitti...

Mimosa on onnellisessa asemassa, kun hänellä on tuollainen innostava ja taiteellinen mummi. Kyllä tekeminen ja innostus tarttuu, kun näkee kaikenlaista tehtävän. Tarvittaessa saa hiukan apua.
Tulipa kaunis lahja ja hienoja ideoita monella tapaa. Riisiryynit kyllä varastan, makaroneja olen joskus käyttänyt, mutta ne ovat vähän liian isoja.

Saassa kirjoitti...

Ooh miten taitava Mimosa onkaan :-D
Terveisiä pikku taiteilijalle, upeaa jälkeä.
Äiti on varmaan ollut ikionnellinen.

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Voi että miten hienot ja mahtavaa kun touhuatte yhdessä. Miten paljon vaivaa ja pientä piperrystä. Samaa mieltä, lapset osaavat jo pienestä. :) Suloisia kuvia <3

TeSa kirjoitti...

Hienoa luovuutta!

Anemone kirjoitti...

Aivan ihanat lahjat ♥. Mimosa on taitava ♥.
Me ei olla nyt keritty mitään tekemään. Tuntuu että koko ajan ollaan menossa johonkin suuntaan :) Elli ja Iida on nyt toisessa mummolassa. Ensi torstaina sitten lähdetään kohti Scotlannin MM-suunnistuskisoja..

kosotäti kirjoitti...

Mimosalla on selvästi ideaa näissä askarteluissa. liekö mummoonsa tullut :)

Vanuttunut Villasukka kirjoitti...

Niin kaunista kädenjälkeä... ja tuo keskittynyt ilme taiteilijalla:) Kun on näin luova jo pienenä, niin mitähän vielä on odotettavissa.

Omppumato kirjoitti...

Mahtavia ihanuuksia! Lasten luovuus on kerta kaikkiaan hienoa.

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥niin taitava tyttö!

Anonyymi kirjoitti...

Vau! Hienoja! Ja lasten kanssa askartelu on kyllä kivaa :)paranemisia sinulle!

*VEKKI* kirjoitti...

Tosi kivaa, että jo pienenä voi antaa luovuuden tulla esiin. Hienoja töitä, tosi taitava tyttö. Siitä se lähtee.

Susanna kirjoitti...

Kylläpä tuli upea taideteos! Mutta mitäpä muutakaan olisi voinut tuolta teidän nuorelta taiteilijalta odottaa ;) Niin taitava on! Pikaista paranemista sulle ystävä! ♥

KataMaria kirjoitti...

Todella kaunis laatikko syntyi!
Ihanan keskittyneestikin tyttö näytti sitä tekevänkin. :D
Ja uskon tuon jännityksen määrän!!!

Marjut kirjoitti...

Todella kauniit tuotokset, taitava tyttö :)