perjantai 19. kesäkuuta 2015

Atc-vaihto ja lintubongausta

Ehdin vasta nyt esittelemään viimeviikolla Ainolta saamani ihanan kirjeen. Vaihdoimme yhdet kortit.
Aino oli koristellut upean vihreän kirjekuoren, jota koristaa kaunis kissa. Todella ihana taideteos kuten korttikin.


Atc "Ihana valo"


Olen ollut bongailemassa lintuja Ainon Linnuntietä maailman ympäri haasteessa. Olen jo jäänyt jälkeen muista ja tein vasta viidennen ja kuudennen bongaukseni.

Haaasteessa 5  bongasin pienen värikkään linnun - Punarinnan, jonka latinankielinen nimi on Erithacus Rubecula.

Aikuisella punarinnalla on ruosteenpunainen naama ja rinta. Päälaki ja selkäpuoli ovat ruskeat. Päälaen ja punaisen naaman välissä on sinertävä juova, joka yltää posken taakse ja rinnan sivulle. Siivellä on kapea, keltainen siipijuova. Nokka ja silmät ovat mustat. Jalat ovat pitkät ja ohuet. Nuori punarinta on väriltään ruskea ja sen koko puku on hienopilkkuinen.

Oman bongaukseni tein Siperiasta. Punarinta oli hakeutunut erikoiseen seuraan. Lintu oli juuri laskeutumassa lepäävän kissan korvanlehdelle.

Punarinnan lepopaikka

Haasteessa 6 Minun piti bongata aika erikoinen lintu Flamingo

Flamingo kasvaa 120-140 cm korkeaksi, josta jalkojen osuus on puolisen metriä. Aikuinen lintu painaa kahdesta neljään kiloa ja sen siipien kärkiväli on 140-155 cm. Höyhenpeite on muualta vaaleanpunainen paitsi siipien reunoissa on mustia sulkia. Jalat ovat kirkkaanpunaiset, nokan kärki musta, tyvipuoli vaaleanpunainen. Silmät ovat keltaiset ja nokan ja silmien välissä on kellertävä kalju läikkä.
Flamingojen höyhenpeite on luonnossa punertavansävyinen. Väri syntyy ravinnosta saadusta karotenoidista. Karotenoidia sisältää eniten katkaravut joita flamingot syövät.

Etelä-Euroopassa bongaamani Flamingopariskunta löytyi  kahlailemasta ravintoa etsimässä. Huomasin, että katkaravut ovat myös rannikon ihmisten lempiruokaa.

Flamingot

Korttini ovat vapaita vaihtoon.

Kiitokset Ainolle kivasta korttivaihdosta ja haasteesta.

6 kommenttia:

aino harjula kirjoitti...

Pieni peloton punarinta. Hauska kortti. Ja flamingo-kortti on suorastaan huikea. Värisyttää ihan tuon naisen katse.
Hyvää Juhannusta sinulle.

EstherH. kirjoitti...

Ja matka jatkuu linnun tiet mittaamattomat ja rikkaat.
Kivat kortit!

Hyvää juhannusta :)

Saassa kirjoitti...

Aivan ihanat lintukortit taas.
Minä en enää muista olenko varannut 4 vai 5 korttia, menee jo laskut sekaisin?
Juhannus on mennyt kotosalla rauhallisissa merkeissä. Onneksi kaikki lapset olivat täällä eilen, osa vähän aikaa ja osa tähän iltaan.
Nyt ollaan kolmistaan. Nuorimies vielä muutaman kuukauden ja sit häviää viimeinenkin pesästä maailmalle. Ooh (huokaa haikeana)

Rauhallista juhannuspäivää :-)

Kix kirjoitti...

Flamingo kortti on aivan mahtava!

Sartsa kirjoitti...

Mystiikkaa korteissa, etenkin alemmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Upeaa