sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Atc-vaihto

Perjantaina sain ihanaa postia Manumiinalta

Meillä on ollut kauan varauskuorissa toistemme kortit. Minullakin on neljä korttia varattuna Manumiinalle. Lähetän kirjeeni huomenna hänelle.

Manumiina on tainnut huomata, että keräilen upeita taidekortteja

Salvador Dalin maalaus 1952


Tässä Manumiinan tekemät atc-kortit.


Sininen tähti

Istuva tyttö

Jätetty

Experience

Tykkään näistä kaikista korteista. Näissä on tunnetta ja upeita värejä. Eipä voi muuta kuin todeta, että Manumiina on huippu taitava.

Manumiina oli tehnyt minulle ihanan joulukortin. Kuvaan harvoin extroja, jotka tulevat atc-korttien mukana. Nyt on kuitenkin aivan pakko. Manumiina kertoo, että hän siivoaa, ja laittoi minulle silppukuoren. Kirjekuori sisälsi todella paljon ihanaa jouluista materiaalia. Kaikki ei mahtunut edes skannerin lasille







Ihanaa tämä Joulun aika. Kaikkien mieleen hiipii Joulu pikkuhiljaa ja varkain: enkelit, joulupukit ja kynttilänliekit. Minä rakastan Joulua yli kaiken. KIITOS IHANA MANUMIINA NÄISTÄ IHANUUKSISTA.

On vain muistettava, että kaikkeen ei tarvitse Jouluna ehtiä ja kaikkea ei tarvitse tehdä itse. On tärkeää, että käyttää Joulun myös lepäämiseen, voimien keräämiseen ja läheisten kanssa tunnelmointiin.

Joulussa on aina ihanaa taikaa

5 kommenttia:

RaijaAnnikki kirjoitti...

Upeita ovat kaikki.Hyvää uutta viikkoa sinulle.

Onnellinen Oliivi kirjoitti...

Siis aivan ihania kortteja olet saanut, ihania!

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥Upeita teoksia! Mukavaa illan jatkoa!

Manumiina kirjoitti...

Posti kyllä yllättää välillä nopeudellaan, erityisesti kakkosposti!
Hyvä, jos silpulle on käyttöä ja jos ei, niin surutta roskiin.
En yhtään muista, mitä kortteja olen sinulta varannut. On sitten yllätys :)

Kirsikka kirjoitti...

Ja taas ihania kortteja hyvää joulun odotusta.