sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ulkoilua Kolilla

Tänään oli upea sää. Aurinkokin pilkisteli välillä ja päätimme ajaa mieheni kanssa Kolille katselemaan syksyn värejä. Kolille on meiltä matkaa noin 70 kilometriä. Ihanaa oli kävellä hitaasti Kolin näköalapaikoille kiertotietä. Kolille voi nousta jyrkkiä rappusia myöten ylös, tai kävellä loivemmin nousevaa metsäpolkua. Me kaksi raihnaista päätimme valita metsäpolun. Huomasimme, että hitaasti kulkemalla näkee enemmän. Kuvat on pääasiassa mieheni ottamia. Meillä oli molemmilla kamerat mukana ja minä huomasin kuvailevani lähinnä sammalia ja käkkyräpuita.

Hyvin hoidettu polku vie Kolin huipulle
Metsä on ikimetsää

Polun vierellä on upeita kallioita
Kelottuva puu
Maaruskaa
Nämä rappuset vievät Ukkokolille
 Ukkokolin huipulta avautuva maisema




Jonkin verran oli usvainen sää ja taivaskin oli välillä pilvessä

Kuvasimme vanhaa kaunista kalliota



 Polku vei Pahakolille



















Ja polku johdatti meidät myös Akkakolille



Tämä alttari löytyi Akkakolilta


Lähikuva oskalla kasvavasta sammalesta





Olipa meillä ihana ja voimaannuttava kävelyretki. Tämä reissumme korvasi nyt monin verroin sen, ettemme uskalla toipilaina mennä marja- tai sienimetsään kaatuilemaan. Ihana ja kaunis on Kolinvaara. Onneksi se on suojeltu kansallismaisemamme. Olimme myös kiitollisia siitä, että tämän kauneuden pääsee näkemään nousematta todella jyrkkiä rappusia kävelemällä upeaa metsäpolkua. Metsä oli todella elämys. Olen varma, että siellä on paljon keijuja, peikkoja ja menninkäisiä.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille

17 kommenttia:

aino harjula kirjoitti...

Mahtavat on maisemat ja värit!

Unknown kirjoitti...

Tuolla kelpaa nautiskella. Upeat maisemat. Välillä kaipaa maastoon vaihtelua ja kukkuloita. Meillä kun on tätä tasaista näillä seuduilla riittämiin :)

Arja L kirjoitti...

Kyllä Kolin maisemat on upeat. Kerran olen itsekkin päässyt niitä paikan päälle ihailemaan.

Irma kirjoitti...

Kolin maisemat ovat kyllä mahtavat,kiitos näistä ihanista kuvista
ilo oli niitä katsella :)

Heleena kirjoitti...

Upeat maisemat ja kaunista luontoa! Kerran olen hamassa nuoruudessa päässyt siellä käymään. kiitos kuvista, melkein hengästyn, kun kuvittelen nousevani tuonne laelle.

Lissukka kirjoitti...

Kiitos ihanista kuvista (ikävä)! On tuolla tullut käytyä ja yövyttyäkin joskus :)

Susanna kirjoitti...

Kyllä on kaunista maisemaa! Tuo alttari on kaunis omassa karuudessaan. Se kuvastaa hyvin sitä, että kirkon ei tarvitse olla kultaa ja koristeita vaan luonnonhelmassahan se voima löytyy ja rukous tulee kuin itsestään...

RaijaAnnikki kirjoitti...

Upeat maisemat ja kyllähän tulla on monenlaista keijua ja menninkäistä.Hyvää uutta viikkoa sinne teille.

Manumiina kirjoitti...

Kolin maisemat ovat todella upeat. Viime käynnistä taitaa jo olla kymmenisin vuotta. Muistan jyrkän nousun ja portaat. Hyvä tietää, että laelle on toinenkin reitti, sillä nykykunnossa ei kyllä niitä portaita enää noustaisi.
Hyvää uutta viikkoa!

Marjut kirjoitti...

Todella kauniit maisemat! Pitäisi varmaan itsekin joskus käydä Kolilla; viimeinen visiitti on vuodelta -83:)

Kirsti kirjoitti...

Kauniissa maisemissa oletkin ollut. Ihanat kuvat.

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

Kiitos tästä postauksesta!
Nyt tiedän, että mekin voimme tuonne mennä, kun maasto on noinkin helppoa!

On ihan totta, että hiljalleen kulkiessa silmätkin avautuvat. Kiireessä ei näe yhtikäs mitään kaunista ympäriltä. Vain ehkä pienen pätkän vilaukselta jotain yleistä.

Upeat maisemat. Kiva, kun pääsitte tuonne kuljeskelemaan. yhdessä! Voi että.. mua alkaa puolestasi itkettämään ajatukset hetkeä taaksepäin. snif. Halauksia teille!
-Viltsu

kosotäti kirjoitti...

Upeat nuo Kolin maisemat, ja tottakai siellä asuu pikkuväkeä:)

Beate56 kirjoitti...

Oi kiitos Kolin kuvista! Tuli taas ihan ikävä sinne, vaikka olen käynyt monta kertaa. Tuota polkuakin olen taivaltanut edesmenneen mieheni kanssa viimeksi. http://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Esitteet/kolifin.pdf
Nyt en kyllä ole enää varma, mitä polkua olemme Kolille nousseet, kun katsoin tätä karttaa. Kasken kierroskin on kulkematta ja näkemättä. Siellä näkyy olevan kahvila ja majoitustakin. Voih, miksi aina matkoilla on liian kiire.

Ulla kirjoitti...

Olen käynyt kerran tuolla,mutta siitä on jo niin paljon aikaa,että oli nyt hyvä kuviesi kera palauttaa mieliin kaikki tuo kauneus.Värikäs vuodenaika lisää vielä enemmän nautittavuutta.Sanovat Kolin olevan Suomen eniten kuvattu maisema.Hyvää viikkoa sinullekin!

Anski kirjoitti...

Upeita kuvia ja maisemia! Kolille pitäisi kyllä joskus päästä käymään.

Leena kirjoitti...

Aivan uskomattoman ihania maisemia! Kyllä suomi on kaunis maa!