lauantai 2. elokuuta 2014

Ihanaa postia

Sain sielunsisareltani Susannalta jo torstaina ihanaa hyvän mielen postia.

Upea voimaeläimeni komeilee postikortissa

Vaihdoimme neljä atc-korttia. Nämä oli aivan pakko saada itselleen. Voi kunpa oppisin käyttämään tekstejä omissa korteissani yhtä nerokkaasti kuin Susanna.

Kultaisen munan vartijat

Hiljaa ja hitaasti

Siipimekko

Älä syö

Susanna on ihmeellinen, sillä hän yllättää minut aina ihanilla yllätyksillä. Hän lähetti minulle kankaisen julisteen, jonka voi ommella tyynyn päälle tai kehystää tauluksi (Kuvan koko 14 cm x 19 cm). Kuva on käsinpainettu ja suunnittlijana on Tuija Vihermaa. Todella kaunis ja herkkä työ. Värit ovat huikean kauniit.




Lisäksi luokseni lennähti Onnenlintu. Linnun on tehnyt Heidi Ahonen. Lintu on metallinen ja siinä on kauniisti koholla upeaa hopeanväristä kuviointia  Linnussa on myös kauniit timantit ja todella upea väritys. (Linnun koko on 11 x 10 cm).




Kiitos taas ihanalle systerille ilon tuottamisesta. Korttisi ovat huikeita kuten aina - samoin yllärit. KIITOS.

Olikohan muuten enne, kun valitsin tuon hiljaa ja hitaasti - kortin.
Minulle nimittäin laitettiin tänään lähes polveen asti yltävä kipsi jalkaan. Nilkan niksahdus olikin murtuma, ja paraneminen kestää ainakin kuukauden. Opettelen nyt käyttelemään kyynärsauvoja (kaatuilevat koko ajan) ja opettelen hyväksymään sen tosiasian, että paikkoihin on vaikea päästä ja tavaroita ei saa kannettua minnekkään. Kipsin kanssa en saa kuulemma edes nousta moottoripyörän kyytiin. Muovipussi on muistettava laittaa jalkaan suihkuun mennessä..... Harmittaa todella paljon, mutta otan tämän vastoinkäymisen nyt "pakkolevon" kannalta.

Mukavaa viikonloppua kaikille. Huomaathan, että edellisessä postissa on uusi musiikkihaasteeni.

17 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Kyllä on kauniita kortteja. Ihania yllätyksiä olet saanut Kurjaa että kävi semmoinen vahinko kun niin kauan mennee parantumiseen,ei ole helppoa kainalosauvoilla liikua:)

Maarit kirjoitti...

No, voihan kökkö miten kävi :( Nyt vain hiljaa ja varovasti, onneksi käsillä voi tehä paljon, paljon! Paranemisia <3

Susanna kirjoitti...

Kiva kun tykkäsit korteista ja ylläreistä. Tulit niin mieleeni tuosta Vihermaan Enkelistä kutreinesi, että se vaan piti lähettää sulle. Enkeleitä ja pikaista paranemista sinulle toivotan! Kurjaa kun pitää pitää sellaista hiostavaa painavaa kipsiä jalassa. Toivottavasti kivut hellittävät. Tsemppiä Ystävälle!!!

Mervi P. kirjoitti...

Hyvää toipumista ja paranemista sekä mielen malttia "hidastuneeseen vaiheeseen"!

Tanja kirjoitti...

Ihania kortteja! Nuo tekstit sopii niin hyvin...

*VEKKI* kirjoitti...

Kurja juttu tuo nilkkasi. Tsemppiä!

leenuliini kirjoitti...

Kauniita kortteja kaikki, kaksi ylimmäistä pöllöteemoineen ovat kuitenkin suosikkejani. Hienoja kortteja sait!
Minulla on muutama Tuija Vihermaan enkeliaiheisia kortteja. Niissä on jotain taikaa!
Onnenlintusi on aivan mahtavan kaunis väreineen.
Aurinkoista uutta viikkoa!

Smirgeline kirjoitti...

Aivan ihania kortteja!
Kävipäs sinulle ikävästi nilkan kanssa, jaksamisia!

Unknown kirjoitti...

Hauskaa, meille molemmille posti toi viime viikolla ihanaa postia :)
Mukavaa alkanutta viikkoa ♥

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥ihanat ystävykset yllätyksineen!

jaana kirjoitti...

Todella upea postikortti! Ihana! Tsemppiä jalan kanssa olemiseen.

Taina kirjoitti...

Hei!! Upeita kortteja!!

Ulriikka kirjoitti...

Olen kulkenut keskikesällä 3 kuukautta hiostavan kipsin kanssa särkyineen kaikkineen,joten tunnen tuskasi.Jaksamista,onneksi askartelukätesi toimivat!Korttisi ovat ihania ja sanomat osuvia!

Milli* kirjoitti...

Pikaista paranemista =)

-H- kirjoitti...

Paranemista!

Sisko kirjoitti...

Kaikkea IHANAA!
Paitsi tuo sun kipsi!
Mulle myös tuli ihanaa postia! Kiitos! Vaihtokortitkin ovat valmiina. Saan kuvattua kunhan kamera saapuu matkalta. Poika on jo illalla tullut Suomeen ja Tampereelle joten toivoa on, että ainakin toinen kamera pian on Silpputehtaalla.(Mutta kun olet just saanut noin mahtavan pläjäyksen niin varmaan maltat odottaa!=o)

Manumiina kirjoitti...

Ihanan herkullinen kakkukirja ja kauniit ATC-kortit ovat tulleet perille. Suurkiitos!