tiistai 8. heinäkuuta 2014

Synttäriarvonta

Huomasin juuri, että blogini aloitti 9.7.2010 Vuodatuksen puolella,  joten on aika suorittaa synttäriarvonta. Kiitokset kaikille lukijoilleni pitkästä yhteisestä matkasta.

Alkuaikoina minulla oli aikaa vielä neuloa ja tehdä paljon käsitöitä. Vuodatuksesta katosi harmikseni kaikki kuvat, joten siirsin kaiken tänne Bloggerin puolelle.26.08.2012. Kuvien katoaminen meinasi viedä voimat jatkaa blogin pitämistä. Täällä nyt kuitenkin ollaan edelleen.

Uskomatonta, että Täällä Bloggerin puolella sivun katselujen määrä on yhteensä 77 692  tällähetkellä ja seuraajia blogillani on 126.

Tässä katselijat 26.08.12012 alkaen
Suomi
50911
Yhdysvallat
9860
Venäjä
6057
Saksa
2659
Ranska
961
Ukraina
922
Yhdistynyt kuningaskunta
529
Sveitsi
282
Ruotsi
274
Espanja
265

Iloitsen kovasti, joten voin vain onnellisena sanoa KIITOS.

Palkinnon arvon  1.8.2014 samalla kuin arvon musiikkihaasteeni voittajan, joten aikaa osallistua on hyvin. Arvon kaksi eriaiheista kirjaa. Jokainen voi valita, kumpi olisi lähempänä sydäntä.

Palkinto 1 

Palkinto 2

Jokainen saa yhden arvan kertomalla kumpi palkinto olisi mieluisampi. (mainostaakin saa vaikkapa sivupalkista löytyvällä kuvalla)

Onnea kaikille arvontaan

65 kommenttia:

RaijaAnnikki kirjoitti...

Molemmat on niin ihania että on vaikea valita...(: jaa-Unelmakakut.
Onnea edellen blogiisi ja ihana täällä on vierailla ja ottaa osaa haasteeseesi.

Ulriikka kirjoitti...

Onnea mahdottoman paljon,vuodatuksesta livahdin minäkin tänne bloggeriin!Ja mitä mahdolliseen palkintoon tulee,niin ehdottomasti tuo kudontakirja.Olen laiska tekemään kakkuja,mutta hyvä niitä syömään!

Eemeli kirjoitti...

Onnittelut 4-vuotiaalle! Toivottavasti ei uhmaikäisen temppuja ole havaittavissa :)
Musiikkihaasteeseen olenkin jo osallistunut useita kertoja ja satunnainen vierailija
sivuillasi muutenkin (vaikka en kommentteja muista jättääkään :) Kiitos kivasta
arvonnasta ja mahdollisuudesta voittaa. Jauhopeukalosyndrooma on vaivannut
viime aikoina, joten Unelmakakku-kirjan mielelläni voittaisin.

Aurinkoisin helleterkuin,
Eemeli

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥ Paljon onnea! hmmm, kyllä on vaikeaa valita, mutta...kakut :)

Viltsu kirjoitti...

Paljon onnea ja samanmoista menestyksellistä jatkoa!
Jos onni suosisi minua, tekisin ylläripoikkeuksen tapoihini ja ottaisin sukkakirjan. Se olisi eka laatuaan minulle.

Sude kirjoitti...

Onneksi olkoon ♥
Minä olen niin laiska leipomaan, että eiköhän sukkakirjalle olisi paljon enemmän käyttöä. =)

kosotäti kirjoitti...

Onnea blogiisi, täällä on aina niin uppeita kortteja ja monia muitakin mukavia juttuja.
Tuo sukkakirja ois mahtava saada, siis sitä tavoittelen arvonnassa.

SailaMaarit kirjoitti...

Onnea! :) Kakkukirja kiinnostaa...

Cheri kirjoitti...

Lämpimät onnittelut synttärin johdosta. Kivat kirjat, kudontaohjeet ovat minulle hepreaa, joten kakuista olisi enemmän iloa. Aurinkoisia lomapäiviä!

Cheri kirjoitti...

Lämpimät onnittelut synttärin johdosta. Kivat kirjat, kudontaohjeet ovat minulle hepreaa, joten kakuista olisi enemmän iloa. Aurinkoisia lomapäiviä!

Unknown kirjoitti...

Lämpimät onnittelut. Täällä on aina niin hersyvän leppoisa tunnelma. Arvalla mukana ehdottomasti. Molemmat olisivat mukavia, mutta ehkä kakkukirjan valitsisin :)

-H- kirjoitti...

Onnittelut blogillesi. Kovasti tuo kakkukirja houkuttaisi ja varmasti meillä olisi sille useampikin lukija, joten valitaan se ihan linjojenkin uhalla.

ellu kirjoitti...

Kiitos monista mukavista korttipostauksistasi! Niitä on mukavaa ihastella! Siis Onnea!

Sukkakirja olisi kiva sillä tuo kakkuleivonta ei ole minun juttujani.

Mukavaa viikon jatkoa!

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Suloisia palkintoja! Sukkakirjan kieli ei aukea, mutta kuviot varmsti ja kakkujen syönnin lopetin juuri, katsottuani peiliin... Mukaan siis yhdellä arvalla, aina pitää osallistua kaikkeen hauskaan!

Maca kirjoitti...

Onnea roppakaupalla! Ottaisin kyllä molemmat, mutta jos nyt sukkakirjan saisin.

Eija kirjoitti...

Onnea synttärien johdosta, 4 vuotta on mukava ikä. Sukkakirja olisi mieleen

Sinikka kirjoitti...

Kiva että olet jaksanut jatkaa täällä Vuodatuksen aikaisista harmeista huolimatta.
Miellyttäviä blogihetkiä jatkossakin.
Osallistun arvontaan ja palkinto 1. olisi mieleinen jos arpaonni suosii.

Unknown kirjoitti...

Onnea paljon! Palkinto numero 2, kakut, ovat suosikkini! irmeli.nieminen@hotmail.com

Unknown kirjoitti...

Onnea neljästä vuodesta ♥
kakkukirja voisi olla enemmän minua, kun en osaa sukkia neuloa :D
Mukavaa viikon jatkoa ♥

Susanna kirjoitti...

Paljon onnea suurien kävijämäärien johdosta Enkulille! Tämä blogisi on täynnä niin ihania juttuja, että en yhtään ihmettele tuota suurta määrää kävijöissä! Minä kun en sukkia osaa kutoa niin tuo kakkukirja taitaisi olla enemmän meikäläisen heiniä ;)

Paula kirjoitti...

Onnea ihanalle blogille! Molemmat kirjat näyttävät sopivilta meidän kirjahyllyyn, mutta sanotaan nyt vaikka tuo sukkakirja :)

Susanne kirjoitti...

Paljon onnea!♥
Molemmat kirjat on hyviä, mutta valitsen kakkukirjan jos voitto osuu kohdalleni:)

Marjut kirjoitti...

Onnittelut blogillesi!
Kakkuja en pysty vastustamaan :)

jaana kirjoitti...

Onnittelut! Hienot palkinnot, ehkäpä sukkakirja olisi mieluisampi.

Liisa kirjoitti...

Onnea synttärin johdosta :) Tykkään tuosta sukkakirjasta :)

Unknown kirjoitti...

Hei.Aivan ihana blogi ♥
Kauniita korteja ja muutakin.
Kakkukirja olisi kyllä tälle leipojamuorille mieleen.
Pohjois-Karjalassa olen minäkin :D

Onnittelut pitkälle blogi-uralle.

saga kirjoitti...

Onnittelut! Sukkakirja olisi minulle mieluisampi palkinto.

Maarit kirjoitti...

Paljon Onnea! En ihmettele yhtään, että sinulla on niin paljon lukijoita! Kiitos ihanalle blogillesi :D Sukkakirja ois miun mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

oih tuon ihanan kakkukirjan valitsisin! yhdellä mukaan arvontaan ja onnea blogille! emja(at)live.fi

Tarina kirjoitti...

Onnea blogillesi!
Sukkakirja on lähempänä sydäntäni.

Rentukka kirjoitti...

Tulin ensivisiitille blogiisi, ihme ettei olla aiemmin kohdattu! Kaksi Ulla Svenskin toimittamaa kirjaa minulla jo on, muutei tuota kakkukirjaa, joten sen arvontaan osallistun. Sukkakirjakin houkuttelisi...

Sari (saristitching) kirjoitti...

Onnea blogille! Ihanat palkinnot sinulla. Kumpikin on tosi houkutteleva. Tuo sukkakirja minulla kuitenkin jo on eli sanotaanpa sitten Unelmakakut :)

Anu-Riikka L. kirjoitti...

Onnittelut blogille. Kirjoista kiinnostaa kakkukirja enemmän. Sukkia en osaa tehdä ollenkaan ---enkä ole ajatellut opetellakaan. Olen kuullut, että neuloosikin on melko tarttuva ja akuuttivaiva. :)

Huithapeli kirjoitti...

Onnea blogillesi. Kirjoista kiinnostavat molemmat, mutta koska viimeksi hankin Novitan sukkakirjan niin olkoon nyt kakkukirja se toivotumpi :)

Unknown kirjoitti...

onnea hirmuisesti! paljon on lukijakertoja ympäri maailmaa!! unelmakakut olis toiveena.:)

linnuton.puu@hotmail.com

Loreal Blondi kirjoitti...

Onnittelut! Lisää ihania inspiroivia ja voimannuttavia kortteja ja kirjoituksia!
Jos voitto sattuisi kohdalle niin kakkuja olisi kiva osata tehdä :) ...voisi sitten juhlia oikein omatekemän kakun kera voittoa...
Mukavaa kesänjatkoa!

Megi kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut blogin vuosipäivän johdosta. Tuo Interweaven sukkakirja on näistä kirjoista ehdottomasti minua enemmän kiinnostava, joten jos arpaonni minua suosisi niin sen valitsisin.

Pirena kirjoitti...

Onnittelut 4-vuotisesta blogitaipaleesta. Sukkakirja olisi mieluisampi jos onni potkii.

Irma kirjoitti...

Onnea:) Arvontaan halutaan osallistua täälläkin! Sukkakirja on kovin kiinnostava:)

Armiida kirjoitti...

Onnea, onnea. Aika lailla kävijöitä, mutta enpä ihmettele.
Minulle mieluisampi olisi sukka kirja, leipomista en juurikaan harrasta

ahle kirjoitti...

Sukkakirja kiinnostaa, nyt tulee tehtyä sellaisia perussukkia, olisipa kiva vähän nostaa vaikeustasoa...
Mukana siis.
ahlfors(at)suomi24(piste)fi

klaara kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle blogillesi!!
Unelmakakut-kirjaa havittelen.

Jenni kirjoitti...

Onnittelut! Sukkakirjaa toivoisin. jlikkuna@gmail.com

Marikki kirjoitti...

Onnittelut vuosipäivän johdosta!:)
Kiitos arvontaani osallistumisesta, näin löysin minäkin blogiisi:) Kauniita kortteja!
Toi sukkakirja voisi olla vaihteeksi kiva, siinä olisi haastetta;)

Iloista kesän jatkoa!

TiinaJ kirjoitti...

Onnittelut blogisi vuosipäivän johdosta! Minä valitsisin neulonta-kirjan.

Manumiina kirjoitti...

Paljon, paljon onnea ihanalle blogillesi!
Kun en sukkia osaa kutoa, niin kyllä se olisi tuo kakkukirja.

koiperhonen kirjoitti...

Ihana palkinto, en osaa päättää!! Hmm.. sukkakirja. :) Ihana blogi sinulla, täytyy tutustua tarkemmin.

Jessika kirjoitti...

onnea blogille, ottaisin tällä kertaa kakkukirjan :D

Päivikki kirjoitti...

Onnea kauniille ja kivalle blogille! Miulle tuo sukkakirja olisi mieluisempi.

Marja-Liisa kirjoitti...

Onnea hurjasti tästä taipaleesta! Aiheet ovat molemmat vallan mielenkiintoisia, mutta ottaisin kakut tällä kertaa :)
postin.tuomaa@gmail.com

Henna kirjoitti...

Unelma kakkuja :)! Kiitos sinulle myös minun blogini seuraamisesta ja ahkerasta kommentoinnista. ne piristää. Ja isot onnittelut :)!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja osallistun kakkukirjan arvontaan! hippu@outlook.com

SariM kirjoitti...

Hei! Onnea 4-vuotiaalle ihanalle blogille! Onpa kivat palkinnot arvonnassa, valitsisin kakkukirjan, jos voittaisin!
marsar69@luukku.com

Anemone kirjoitti...

Hei, huomasin, etten ole vielä osallistunut arvontaan. Kakkukirjan haluaisin :) Onnea ihanalle blogillesi !

sartsa kirjoitti...

Onnea vuosipäivällesi!
Osallistun synttäriarvontaan ja toivoisin sukkakirjaa,,,
Sinulla on kiva idea tää arvomtajuttu. Itekin musiikkia rakastavana ihmisenä koen oikein haasteena miettiä, missä kohtaa tuotos ja musiikki kohtaavat. ;D

riikan räpellykset kirjoitti...

Onnea! Sukkakirjaa tavoittelen.

Khadin Lankalabyrintti kirjoitti...

Paljon Onnea blogillesi! :) Lähden mukaan arvontaan tavoittelemaan sukkakirjaa.

knea kirjoitti...

Onnea blogillesi!
Sukkakirja olisi minulle mieluisampi.

Inkeri kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle blogille.
Sukkakirja olisi mieluisampi.

Eisku kirjoitti...

Onnea, onnea 4-vuotiaalle. Kiitti ihanasta blogista. Olen mukana arvonnassa ja sukkakirja olisi mun juttu.

JM kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle blogillesi! Ihana tämä blogin tausta. :')

Mukana arvonnassa kakkukirjaa tavoitellen.

jelena.nieminen@hotmail.com

Tiinatuuli kirjoitti...

Onnea blogille! :) Ottaisin kyllä varmaan kumman vaan, mutta ehkä kuitenkin tuosta kakkukirjasta olisi iloa enemmän. Tai sukkakirjasta... :D

Katri kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle! Pakkohan tähän on osallistua.

Jos voitan, haluaisin kakkukirjan. Ihanat palkinnot kyllä.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle! Kakkukirja kiinnostaisi täällä =).
ninuska76@luukku.com

vilukissi kirjoitti...

Osallistun mielelläni arvontaan! Kyllä sulla oli ulkomaillakin katselijoita/lukijoita! Ei ihmekään! Mukavaa kesänkulkua!