lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kotilaiskan suruhaaste

Pitkästä aikaa sain aikaan tänään kaksi atc-korttia. Tein Kotilaiskan suruhaasteeseen kortit lohduttamaan surussa. Kortit lähetän Kotilaiskalle voimakorteiksi, kunhan haasteita on tullut muutama.
Kotilaiska on kirjoittanut runon, jonka mukaisesti kortti tehdään

Haaste 1

Menin metsään sieniä poimimaan,
kantarelleja etsimään.
Saaliikseni sain ämpärillisen kyyneleitä.
Mustikan varvulta, sammaleelta, saniaiselta,
kuusenneulaselta poimittuja
muistoja Sinusta




 Haaste 2

Poimin pellonpientareelta suuren kimpun kukkia,
ahdekaunokkeja, apiloita, peurankelloja, mesiangervoja.
Tiesit aina kaikille kasveille nimet,
partasutiohdake, niittynätkelmä, maarianheinä, ranta-alpi
Pikkuhiljaa muistan ojakellukan,,ketoneilikan.
Lunttaan kasviostasi kannusruohon, kangasmaitikan.
Sinä siinä sylissäni, kukkakimppuna



Ryhdyn askartelemaan muutamia kortteja lisää. Sain Mimosan nukkumaan. Huomenna menemme Lieksaan Hevisaurus-konserttiin. Olipa ihanaa pitkästä aikaa tehdä kortteja. Toivottavasti korttini ovat Kotilaiskalle mieluisia.


Ihanaa viikonloppua kaikille

15 kommenttia:

Milli* kirjoitti...

Uskomattoman kauniita voimakortteja.

Mimosalla on muuten todella hyvä musiikkimaku =)

Susanna kirjoitti...

Upeat tunnetta huokuvat kortit! Vaude jälleen!

Viltsu kirjoitti...

Suuria tunteita, pieniä kyynelten puroja poskilla, suloisia atc-kortteja ja tunnelatauksia.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kauniin tunnelmalliset kortiti.Hyvää uutta viikkoa sinulle.

kosotäti kirjoitti...

Ihania molemmat, mutta tuo ylempi kolahti tunoineen ja kovaa kolahtikin:))Kiitos

Anu-Riikka L. kirjoitti...

Ihanat kortit - kauniit ja koskettavat - ja <3 kiitos kaikista voimauttavista kommenteistasi blogiini.

Tanja kirjoitti...

Kauniita kortteja. Itse en ole jaksanut tehdä tämän helteen takia kortteja :/

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥Onpa ihania jälleen♥

Kotilaiska kirjoitti...

Tuhannet kiitokset näistä runoihini tekemistäsi korteista molemmat kuvastavat upeasti sitä mitä tunsin sillä hetkellä kun runot ovat syntyneet. Pyytäisin ne vaihtoon mutta kun en tiedä jaksanko tehä niille vaihtarit, tai kai näitä nyt taas alkaa syntyä kun sain ekan tehtyä niin että jos vaan raskit luopuu näistä niin teen sulle toive vaihtarit

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kortit ovat voimahaleja, enkä odota vaihtareita. Toivottavasti korttini auttavat surussa.

Kotilaiska kirjoitti...

Anteeks en huomannu että noi kortit on jo mun ja kiitos tosi paljon olet enkeli

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Kauniit runot! Kaunis ajatus tehdä Voimakortit ja tulokset ovat herkkiä.

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Kauniit runot! Kaunis ajatus tehdä Voimakortit ja tulokset ovat herkkiä.

Tarina kirjoitti...

Upeita voimahalikortteja!

Manumiina kirjoitti...

Mahtavan upeat kortit!