sunnuntai 8. joulukuuta 2013

MixedMedia albumirinki

Ilmoittauduin oikopäätä MixedMedia Albumirinkiin, vaikken tiedä edes mitä uutta opettelen nyt ja mitä tämä rinki tarkoittaa. Emäntänä toimii Aromaattista arkea pitävä Anu-Riikka. Olen ymmärtänyt, että me neljä osallistujaa teemme hänen antamansa aiheen mukaisen sivun toistemme albumiin, jonka lähetämme aina seuraavalle osallistujalle. Minunkin albumini palaa tammikuussa täynnä ihanaa taidetta.  Ensimmäinen aiheemme oli biisi Kaksi puuta. Saimme tehdä vapaalla tekniikalla aukeaman omiin kansioihimme. Minä tein tietenkin kaksi atc-korttia, joiden juuret kohtaavat toisensa.

Kansioni oli todella haasteellinen ja sisälsi sivuja,jotka oli tehty kankaasta.
Tein suosiolla lisäsivuja käsintehdystä pahvista, koska se helpottaa osallistujien työtä.


Tässä viimeinen aukeama kirjastani, jonka postitan huomenna.
Sivut ovat haasteellisesti erikokoiset.
Sivu kesä - talvi

Sivu kevät -  syksy
Halusin liimata biisin upeat sanat sivuilleni
Mervin sivu löytyy täältä, Ansun täältä ja Anu-Riikan täältä

Toivottavasti en tuota pettymystä sivuillani. Minulla on toki kaikenlaisiä suihkeita ja "mömmöjä" käytettäväksi, mutta halusin laittaa oman kansioni sivuihin hopeaa ja turkoosia. Halusin omat puuni (minä ja mieheni) ja oman kiviliuskeeni sivulleni koristeeksi. Olipa ihanaa askarrella.

Ihanaa illan jatkoa kaikille

6 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Enpä ole moisesta ennen kuullutkaan. Varmaan mielenkiintoista.

ellu kirjoitti...

Jännää hommaa!
täysin uusi juttu minulle, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa.

Mukavaa joulun odotusta!

Susanna kirjoitti...

Upeeta! Minäkin haluaisin osallistua tälläisiin! Juuri sain valmiiksi erään kirja-vaihdon...Tahtooo lisää. Ehkäpä sinun kanssasi tehdäänkin kirja-vaihtoa...?

enkulin käsityöt kirjoitti...

Tehdään ilmman muuta

Anu-Riikka L kirjoitti...

Ihana aukeama!!! Huikeaa... Innolla odotan pakettia, jotta päästään jatkamaan :)

Mervi P. kirjoitti...

Ihanat, kauniit puut! Albumini on matkalla sinulle päin :)