maanantai 1. heinäkuuta 2013

Haaste ja arvonta

Kesä on ollut upea  tänä vuonna. Hellepäiviä on piisannut ja välillä olemme kunnolla kastuneetkin.

Kesäkuussa sain ihailla upeita ja humoristisiakin saattikortteja. Useilla oli jopa monta työtä haasteeseen.

KIITOS KAIKILLE IHANISTA TÖISTÄNNE.

Heinäkuu on ihanaa aikaa. Tässä  jo varmaankin puhkisoitettu haasteeni, mutta tämä on mielestäni vain aivan ihana. Siispä  tässä tulee HAASTE 7


Tehosekoitin - Maailma on sun



Klikkaa ylläolevaa linkkiä, ja askartele, tee kortti (mikä koko vain käy) tai tee muu aiheeseen sopiva työ. Työ voi olla neule, valokuva, piirustus tai mitä vain keksitkin. Työn voit tehdä sanojen tai tunteiden pohjalta.

Minulla ei ole sponsoria, mutta lupaan lähettää voittajalle pienen palkinnon itse. Osallistua saa niin monella työllä kuin haluaa. Yksi työ on yksi arpa. En rajoita töiden osallistumista muihinkin haasteisiin.

Pyytäisin kuvaamaan työn omaan blogiisi ja kertomaan osallistumisesta haasteeseen. Osallistuminen tapahtuu lähettämällä viesti omasta työstä, oma blogiosoite, jossa työ on esitelty tai tehdyn jutun osoite tähän postaukseen.  (Aivan kuin antaisit normaalin palautteen tähän postiin).

Osallistumisaikaa  haasteeseen on 31.7.2013 saakka. (koko päivä)
Suoritan arvonnan osallistuvien töiden kesken 1.8.2013
Tein sivupalkkiin linkin, johon laitan uusimman haasteeni.


Odottelen iloisena töitänne.


 


ARVONTA

Nyt onkin kesäkuun arvonnan aika. Palkintoni määräytyy voittajan mieltymyksien mukaan. Askartelija saa askartelutarvikkeita ja neuloja saa tietenkin lankaa tai muuta mukavaa neulontatarviketta  jne... 


TÄMÄN KERTAINEN VOITTAJA ON

Manumiina

ONNEA VOITTAJALLE


Lähetäykö osoitteesi ja palkintotoiveesi sähköpostiini maaki@netti.fi

13 kommenttia:

Manumiina kirjoitti...

Kylläpä tämä uusi kuukausi alkaa mukavasti! On tosi kivaa olla voittaja :) Ja kaikki askarteluun liittyvä ilahduttaa...
Oikein hyvää heinäkuuta myös Sinulle!

Arja L kirjoitti...

Jälleen ihana biisivalinta, kiitos haasteesta!
Linkistä löytyy ajatuksenvirtaani aiheesta.

sirkkis kirjoitti...

Minun näkemykseni ajattelemisen aihetta antavasta lyriikasta on blogissani.

Mervi kirjoitti...

Hieno kappale, kiitos taas kivasta haasteesta. Mukaan ATC-kortilla:)

Leila kirjoitti...

Täällä minun näkemys kappaleesta.

Loreal Blondi kirjoitti...

Tehokkaasti sekoittelin ajatuksen virtaa ja tuloksen voi nähdä blogissani :) Hauska haaste!

bissecat kirjoitti...

Osallistun tällä työllä:http://vasemmalkadella.blogspot.fi/2013/07/ihanat-tenskut.html

Eemeli kirjoitti...

Mukana jälleen :)

kotilaiska kirjoitti...

Yksi tämän postauksen korteista tähän haasteeseen

Paula kirjoitti...

enkulin käsityöt kirjoitti...

Poistin vahingossa Paulan viestin, siellä kortti haasteeseen.

Elina Stromberg kirjoitti...

Hieno kappale, jossa on upeat sanat.

Linkki skräppäysleiskaani on täällä.

Ulriikka kirjoitti...

Ihana kappale..mukana kahdella kortilla.