maanantai 14. tammikuuta 2013

Sukat

Tänään sain viimein pääteltyä toisenkin sukan. Lupasin, että kerron näistä tarkemmin. Tein nämä 7 veljestä langasta ja väri on numero187. Rakastuin tähän lankaan ensisilmäyksellä. Näihin sukkiin ei aivan yksi 150 g lankakerä riittänyt, vaan jouduin tekemään toiseen sukkaan kärjen uudesta kerästä. Mallin muuntelin
Dropsin mallista. Halusin tehdä pitemmät varret sukkiin. Lisäksi haluan kantapään, joka on vahvistettu. Olen huomannut, että tuollainen tasona neulottu kantapää ei yksinkertaisesti kestä.  Ja vielä lisäksi halusin sukan takaosan täyteen palmikoita. Olen sitä mieltä, että malleja ei tarvitse seurata orjallisesti, varsinkin jos tekee itselle. Mielestäni sukka istuu paremmin jalkaan palmikoiden kanssa.


Nämä kuvat on otettu salamalla, joten väri muuttuu sinisemmäksi kuin onkaan, Sukista tuli mielestäni hyvänmalliset ja juuri sopivan kokoiset. näivä voi pitää saappaiden sisällä mainiosti.



Tässä skannattuna sukan takaosa, etuosa ja sivu. Näissä kuvissa väri on oikeampi (vähän tummempi ja turkoosimpi)

Lankaa jäi melkein kerällinen. Mitähän siitä keksisi?

Mukavaa viikkoa kakille

19 kommenttia:

Jansku kirjoitti...

AIVAN IHANAT !! suurtöiset varmasti, mutta lopussa kiitos seisoo :)

Taina kirjoitti...

Hei! Upeat sukat! Teeloppukerästä samanlaiset, mutta pienet sukat :) Hyvää viikon jatkoa sinulle!

Selma kirjoitti...

Jopas on komet sukat! Aika nopea olet puikottelemaan, kun nyt toinekin jo valmis :)

- H - kirjoitti...

Kauniit sukat. Minusta nuo ovat paremman näköiset kuin ne Dropsin ohjeen sukat.

Unknown kirjoitti...

On kyllä aivan mahtava taidonnäyte !

mummeli kirjoitti...

Kauniit sukat, aivan mahtavat. Ja varmasit myös mukavasti lämmittää jalassa.

Huopatossunen kirjoitti...

Kauniit sukat. Tee loppulangasta tumput tai kämmekkäät.

kosotäti kirjoitti...

Todella upeat sukat, tee loppulangasta vaikkapa pipo tai lapaset.

Melissa kirjoitti...

Valtavan kauniit sukat :)

Marjut kirjoitti...

Tosi kauniit sukat ja väri on aivan ihana! Tee loppulangasta vaikka varrettomat sukat:)

Maca kirjoitti...

Upeat sukat! Jään odottamaan, mitä loppulangasta keksit.

MariL kirjoitti...

Kauniit sukat!

Weba kirjoitti...

Ihanat sukat ja palmikot takareunassa on mahtavat!

Apris kirjoitti...

Tosi ihanat sukat. Kiva väri sekä malli. Mie vaan sellaisia perussukkia osaan tehdä...

PÄIVI kirjoitti...

Oi nämä ovat ihkut!
Kaunis kuviointi ja ihana väri.
Pidän itse myös pitkä vartisista sukista!
Anoppi teki minulle sellaiset ihkut raidalliset jotka ovat polviin asti...olen sellainen villa sukka hullu. Aina ne jalassa.

Hilkka kirjoitti...

Mahtavan kauniit sukat! Väri on ihana. Olisiko loppukerästä Mimosalle sopivasti sukat, tällaiset tai jonkin muunlaiset?
Ja voi, miten upeita kortteja olet taas tehnyt!!

Aikunaskareet kirjoitti...

Hurjan kauniit sukat!!

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Kerrassaan upeat sukat olet tikutellut:)

Inkeri kirjoitti...

Hienot sukat.
Tuolla mallilla tulisi kivat kämmekkäätkin tai lapaset