tiistai 29. tammikuuta 2013

Soittorasiat

Haaveilin pikkutyttönä soittorasiasta. Sellaisesta, jossa ballerina tanssisi. Nyt kun aikaa on vierähtänyt, hankin etukäteen jo Mimosalle syntymäpäiväksi (vasta toukokuussa) lahjat, joista tulee mummo ja ukki mieleen. Ostin nämä verkkokaupasta (ei mainos). Materiaali ei ole särkyvää, vaikka näyttääkin, että varsinkin karuselli olisi posliinia.

Kuvat kertokoon enemmän kuin tuhat samaa.











Rasiaan voi laittaa aarteita ja balleriina tietenkin pyörii ja musiikki on ihanaa. Rasia on kooltaan noin
15 x 10 x 8,5 cm.

Sitten toinen ostokseni Mimosalle





Karusellin alla on metallinen lätkä, jota pyörittämällä voi vetää karusellin käyntiin. Kun karusellin laittaa pöydälle, se alkaa pyöriä ja soittaa ihanaa musiikkia. Karusellin korkeus on 15 cm. Nään jo pienet trollipeikot noiden hevosten selässä. Odotan innolla Mimosan ilmettä kun näkee nämä ihanuudet. Tässäpä pikkuneidille vähän ihmettelemistä.

Musistathan  haasteeni



29 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Voi tavaton, miten ihania juttuja Mimosa saa. Ihan tekisi mieli itsellekin noin viehättäviä tavaroita ostaa - tai saada;)Kiva, kun tällaiset nostalgiset ihanuudet tulevat taas myyntiin.

JaanaElina kirjoitti...

Upea soittorasia.

Meillä on kaapissa tytön vanha soittorasia.Samanlainen ballerina siellä tanssii,mutta rasian kuosi on eri.Pitääpäs etsiä se ja kokeilla toimiiko.

Melissa kirjoitti...

Kauniita

Marjut kirjoitti...

Suloisia molemmat; samoin lahjojen saaja. Korurasia pitääkin pistää harkintaan joko kummitytölle tai siskolleen.

Maca kirjoitti...

Karuselli on aivan ihana!

Inspiration, Viltsumari kirjoitti...

onpas kauniita, prinsessalle sopivia juttuja

Kirsti kirjoitti...

Kauniita molemmat ja varmasti Mimosa tykkää:)

kosotäti kirjoitti...

Ihanat soittorasiat. Varmasti Mimosan mieleen:)

tarja.o kirjoitti...

ihanat lahjat:) ilmoitatko mimmoset kortit haluat , kun olen ne 2 velkaa?

Maarit kirjoitti...

Onpas söpöset soittorasiat. Kyllähän Mimosa-tyttönen on mielissään ;)

Unknown kirjoitti...

Kyllä Mimosa taatusti tykkää noista soittorasioista :)

Selma kirjoitti...

Kelpaisivat kyllä mullekin, ovat niin kauniita!

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Aivan ihania ovat, kyllä mummon pikkuinen Mimosa on riemuisaan:)

tuksu kirjoitti...

Aivan pakko on pysähtyä katsomaan ja kommentoimaan!
Onpas ihanat soittorasiat.
Tuollaisen Balleriinan näin kerran lapsena, siskoni kummitädillä..katselin kaukaa, kun täti pyöräytti avaimesta ja pani sen soimaan.
Ihana!
*vaipuu mietteisiinsä*
tuksu

vaari kutoo kirjoitti...

Ovat nämä herkän kauniita! Eivät nämä vihaiset linnut ja muut yllä lähellekään.

TeSa kirjoitti...

Ajatuksella ostetut lahjat,ihanat!
Omat haaveet voi siirtää seuraaville.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Oi miten kauniita. Kyllä Mimosa ihastuu.

Smirgeline kirjoitti...

Ihastuttavat lahjat pikku Mimosalle, varmasti silmät säihkyy kun näkee.

Irma kirjoitti...

Oi mitä ihanan kaunista täällä on,Kyllä on kaunis soittoresia:)

Tarina kirjoitti...

Koreita soittorasioita Mimosalle!
Tuo karuselli on vekkuli.
Sointuvia säveliä päivääsi!

Nanna kirjoitti...

Aivan ihania! Tulee ihan "vanhat ajat" mieleen:) Kauniita!

Sukkailija, ent. Kangaskasa kirjoitti...

Niin kauniit lahjat! Minäkin tykkään soittorasioista, ja olen pari ostanut kirpparilta, ja ajatellut jos saisin tuunailtua mieleiseksi. Pelkästään soittokone on arvokas, joten kulunut ja ehkä rumaksikin mennyt päällinen voi päätyä uudelleen koristeltavaksi.

Paula kirjoitti...

Ihania lahjoja! Varsinkin tuo karuselli, oi että. Varmasti on pikkuneidille mieluisia!

Sipi kirjoitti...

Ihania lahjoja! Tykkään kans kaikenlaisista soittavista rasioista :)

PÄIVI kirjoitti...

Oi miten kauniit ja ihanat!
Nämä ovat täydestä sydämmestänne rakkaudella ostettu Mimosa kullalle.
Kyllä tytön silmät loistavat kun hän nämä saa.
Ja näistä jää hänelle todella kaunis muisto.

Unknown kirjoitti...

Somat lahjukset. Itse aina ihailin kaverilla tuota balleriina soittorasiaa ja haaveilin samanlaisesta :D

tinttarus kirjoitti...

Ihanat soittorasiat! Minulla on yksi enkeli, joka on samalla soittorasia. Soitto lumoaa ihan omalla tavallaan. Töissä minulla on yksi soittorasia myös, sellainen satukirja, jonka päällä istuu nalle. Kun silloin tällöin lasten puuhatessa hiljaa töitään, laitan sen soimaan, valuu luokkahuoneeseen suloinen lumous ja rauha.
Ihanat ihanat lahjat!!

leenuliini kirjoitti...

Niin tuttuja soittorasioita! Prinsessalla oli tuollainen vaaleanpunainen soittorasia, joka Sinulla on ylimpänänä. Tuon alimmaisen ostin tyttärentyttärelle hänen syntymänsä aikoihin. Pitääkin kuvata myös omat soittorasiani, jotka jostain syystä ovat enkelimäisiä.

ellu kirjoitti...

Tuollainen soittorasia oli minunkin haaveeni pienenä. Joskus olen kaupassa pyöritellyt ja josko ostaisin nyt aikuisena.
samantyyppinen karuselli oli omilla lapsillani. Valitettavasti sitä soitettiin niin paljon, että se meni rikki.

Ihania lahjoja ja varmaan Mimosan riemulla ei ole rajaa, kun nuo näkee.