perjantai 28. joulukuuta 2012

Kirjoneulesukat

Vietin Joulun perheeni parissa. On ihanaa kokoontua yhteen ja syödä hyvin ja viettää yhteistä aikaa. Kaikki Joulun perinteet tuli toteutetuiksi. Kävimme jo päivällä mieheni kanssa haudoilla viemässä kynttilät poismenneille rakkaillemme. Perinteiset jouluherkut tuli nautittua ja tietenkin meillä kävi Joulupukki. Pikku Mimosa oli mummolassa ja voi vallaton, miten kiltti hän oli ollut. Hän sai paljon paketteja ja muisti sanoa jokaisen paketin kohdalla "kiitos". Harmiksemme joulun pyhinä oli kovat pakkaset ja pääsimme vasta eilen ulkoilemaan


Takapihallemme satoi ohutta ja pehmeää lunta. Puun oksilta piti putsata lumet pois. Taisipa lunta eksyä suuhunkin vähän.

Iltakuva kertoo, miten pensaaseen laitetut jouluvalot peittyivät ihanaan lumeen

Sain jotain aikaiseksikin. Aloitin Aatto iltana neuloa kirjoneulesukkia jotka löytyivät täältä
Halusin tehdä itselleni vihreän valkoiset norsusukat. Ohje on englannin kielinen, enkä osaa hyvin kääntää ohjetta, mutta ohjeessa oli hyvä ruutupiirros, jonka mukaan neulominen onnistui




Ylhäällä salamalla otettu kuva. Alapuolella skannerin kuvat
sukasta


                                                                  Sukan toinen puoli



Sukan toinen puoli


                                                                          Pohja

Sukka päältäpäin

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille


49 kommenttia:

tia kirjoitti...

Pikkuisella Mimosalla on varmaan paljon kaikkea kivaa koettavaa ulkona. Ihanat sukat, olet sinä taitava kun tuollaiset teit.

Funchis kirjoitti...

Hyvät hyssykät miten komeat sukat. Ihan mahdotonta, että joku osaa neuloa norsut sukkiin ja muutenkin parit kauniit kuviot !!!!! Olet taitava. Minä välttelen kirjoneuleita (siis niiden neulomista) viimeiseen asti, muu kyllä sujuu.

Selma kirjoitti...

Todella upeat sukat!Tuossa onkin setvimistä että joka kerros tulee oikein kudottua. Hyväää Uutta Vuotta!

Maarit kirjoitti...

Onpa ihanat norsusukat, vau!!

Anonyymi kirjoitti...

Olet sinä taitava! Upeat sukat.

Unknown kirjoitti...

Kyllä on kauniit kirjoneulesukat.
Ja Mimosa se vaan kaunistuu :)

Mukavaa loppu vuotta ja parempaa pian alkavaa Uutta vuotta !

*VEKKI* kirjoitti...

Voi valtavaa miten nätit sukat! Hyvää loppuvuotta myös!

Unknown kirjoitti...

Voi kun kauniit :) Oliko sun mielestä vaikeat tehdä? Oon tehnyu kirjoneuleita jonkun verran, mutta sukkia en oo uskaltautunu tekemään vielä.

Ulriikka kirjoitti...

Oi,miten ihanat sukat.Kudon minäkin paljon,mutta kirjoneuleita en,jos ei ole pakko! Hyvää loppuvuotta ja paremman vuoden alkua!

intsu kirjoitti...

Ihana kuva ihanasta Mimosasta. Näyttää niin samanmoiselta kuin tyttärentyttäreni Emmi. Emmi täyttää tammikuussa 2v. Voi valtavaa miten kauniit kirjoneulesukkasi ovatkaan ja niin taidolla ja siististi tehdyt.

Anonyymi kirjoitti...

Taidokkaasti neulotut sukat,on kyllä niin komiat...Mimosa on niin soma,tuo varmasti paljon iloa tullessaan <3 Hyvää uutta vuotta!

Arkimamma kirjoitti...

Ohhoh, miten upeat sukat!

vaari kutoo kirjoitti...

Todella hienot kuviosukat. vaatii tarkkuutta ja mallin noudattamista prikulleen.

Hilkka kirjoitti...

Voi, miten kauniit ja taidolla tehdyt sukat!
Mimosa on niiiin suloinen!
Hyvää loppuvuotta ja ihanaa alkavaa uutta vuotta!

leenuliini kirjoitti...

Ihana joulu ollut Sinullakin! Minun Muruseni (10kk) kävi perheensä kanssa ilahduttamassa mummia ja myös isomummia, sillä meillä kokoontui 4 sukupolvea aattona.

Hurjan hienot sukat olet tehnyt ja vielä näin nopsaan!

Tänään, uuden vuoden kynnyksellä, kuiskasin pienen toiveen:
"Anna ystävälleni kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!
Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan,
kuu tietä valaisemaan ja aurinko lämpöä antamaan.
Anna iloa päiviin, anna uskoa ihmeisiin,
anna enkeleitä rinnalle kulkemaan."
Hyvää uutta vuotta 2013 rakas Ystävä!

Smirgeline kirjoitti...

No, jopas olet muutamassa päivässä tehnyt tuollaiset upeat kuviosukat, aivan uskomatonta!!!
Pikkuprinsessa se niin söpönä siinä lumen kanssa touhuaa.

SailaMaarit kirjoitti...

Mahtavat sukat!! :) Mimosa on todella suloinen.

MariL kirjoitti...

Kauniit norsusukat!

Huopatossunen kirjoitti...

Kauniit kirjoneulesukat ja niin tasaista neuletta.

mate kirjoitti...

Mimosa yhtä touhukkaan näköinen kun nuorin lapsenlapseni. Tunnelmallinen iltakuva ja wautsi, kun hienot sukat :)

Santramaikki kirjoitti...

Oi kuinka kauniit! Hyvää Uutta Vuotta myös Sinulle!

PÄIVI kirjoitti...

Oiken kivasti ja mukavasti on myös sinun joulun aikasi mennyt!
Parasta todella on se oleminen perheen kanssa ja ei ole kiire minnekkään...ja nämä pitkät vapaat,näistä täytyy nauttia.

Kauniit sukat oletkin tehnyt...ja lämpöiset näille talvi keleille.
Oikeen hyvää loppuvuotta sinulle ja onnea vuodelle 2013

Pirena kirjoitti...

Nopeasti sait sukat valmiiksi ja tykkään minäkin että kauniit ovat. On se varmaan mukava seurata pienten jouluhommia. Meillä ei niitä vielä ole, meinaan lapsenlapsia.
Rattoisaa tulevaa vuodenvaihdetta!

tarja.o kirjoitti...

ihana mimosa:) upeat sukat ja tunnelmalliset valot!! Hyvää uutta vuotta sinullekkin:)

Eija kirjoitti...

No ihana tonttutyttö teilläkin on :) Oikein hyvää loppuvuotta ja uuden vuoden odotuksia!

kosotäti kirjoitti...

Jopa on kauniit sukat, on noissa ollut neulomista.
Mukavaa vuoden vaihdetta.

sirimi kirjoitti...

Ihanat sukat! Oikein mukavaa viikonloppua :)

Altocumulus kirjoitti...

Nuo sukat on tosi kauniit, voi että milloihan sais itse innon tehdä jotkut yhtä kivat kirjoneulesukat! Hyvää Uutta Vuotta!

Aikunaskareet kirjoitti...

Komeat on sukat ja alun kuvissa ihanaa talvitunnelmaa :)

Sukkailija, ent. Kangaskasa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sukkailija, ent. Kangaskasa kirjoitti...

Voi mahdoton kuinka kauniit sukat olet tehnyt! Olet taitava!

Sari kirjoitti...

Oi miten kauniit sukat,upeat,olen niin norsufani :)Mukavaa viikonloppua ja vuoden viimeisiä päiviä .)

Nna kirjoitti...

Minä myös täällä ihastelin ihania sukkia. Myös Mimosa sai ihailuja osakseen. :)

Sartsa kirjoitti...

Upeita sukkia! Norsut ja kaikki.

Jansku kirjoitti...

on sitten kauniit norsu sukat ja niin suloinen Mimosa <3
Siililapasien malli on http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=80592
mutta minä teen normaali lapasen ja jälkeenpäin sen karvan :)

Minna Enqvist kirjoitti...

Upeat sukat! Aivan ihanat :) Hyvää uutta vuotta sinulle!

Tarina kirjoitti...

Mimosa toi mukanaan roppakaupalla jouluntaikaa.
WoW onhan upeat norsusukat.
Uutteria vuoden viimeisiä päiviä!

Annis kirjoitti...

Onpas ihana ja pirteän näköinen tyttönen! Lisäksi nuo sukat, voi vau millaiset olet tehnyt! Minulla kirjoneule ei edelleenkään ole vahvuuteni, mutta tällaisia katsellessani toden totta toivoisin osaavani paljon paremmin! Kerrassaan kauniit ja upeat, olet kyllä ihanan mallin valinnut. Ihanaa vuodenvaihdetta sinne suunnalle!

MIlli* kirjoitti...

Aivan ihanat norsusukat =) Hyvää Uutta vuotta Sinullekin =)

Omppumato kirjoitti...

Todella kauniit sukat! Taitavasti olet ne neulonut.

ellu kirjoitti...

Ihanat norsusukat!

Mukavia vuoden viimeisiä tunteja sekä Hyvää Tulevaa Vuotta!

Sinisen sohvan Emäntä kirjoitti...

Kauniit, taitava toteutus! Suloinen Mimosa luo rakkautta ja onnea ympärilleen.

Ninnu kirjoitti...

Hienot sukat!! Aivan ihanat. Joulu on niin kivaa aikaa.

Marjut kirjoitti...

Aivan ihanat sukat:) Oikein mukavaa uutta vuotta 2013 teille kaikille!

Vilimarika kirjoitti...

ei voi olla totta! Tai siis enkulillehan kaikki on mahdollista... Mielettömän upeat sukat ja sitten vielä sanot, ettei ohje ollut hyvä.. :O No joo, se risti-jotai.. :D

Kaunis on tuo valaistu puukin. Luonnon omaa kauneutta.

Ja hyvää alkavaa vuotta!!!

vesimiesneuloo kirjoitti...

Aivan ihanat!

Maaret kirjoitti...

Mielettömän upeat sukat. Kunnioitan kärsivällyyttäsi ja neulomistaitoasi, itselläni ei olisi kumpikaan niistä riittänyt.
Hyvää uutta Vuotta!

Puuhis kirjoitti...

Oi miten hienot! Kirjoneule on sellaista, mihin omat kätöset eivät taivu sitten mitenkään....

Hyvää uutta vuotta sinulle!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Hurjan kauniit sukat!