perjantai 18. helmikuuta 2011

Tossut



Työviikko oli kiireinen, mutta iltaisin ahersin Huopanen -langan parissa. Tein tossut Novita kevät 2007 ohjeen mukaan ja vähän taisi taas lipsahtaa oma näkemys asiasta näihinkin tossuihin.












Tossut ovat aivan ihania kukkakoristeen kanssa, mutta oli pakko virkata laukkuuni sopivat versiot.








Tein nämä kaksinkertaisesta langasta kuten ohjeessa. Kavensin vähän kärkeä ja virkkasin V-aukkoiset tossut. Kuvion tossut samalla tähkä-kuviolla kuin aiemmin esittelemäni laukunkin. Näistä tuli sopivan napakat ja jalkaan sopivat. Mitat olivat tietenkin Novita-lehden mukaiset muuten, paitsi V-aukon kohdalta. Lankaa kului kaksi kerää.







Tässä tähkät lähikuvassa





Jokaisella tupakoivalla naisella tulee olla laukkuun sopiva tukakkimassi. Tässä oma versioni, johon ei ollut mallia.


Tein massin neulomalla edestakaisneuletta.


 Hyvää viikonloppua kaikille.





Muistakaa suojata silmänne kevätauringolta kuten rakas pikku Mimosa.




Ei kommentteja: